Tämä viikonloppu oli odotettu hetki hengähtää. Isommat lapset oli tukiperheessä, ja mielessäni näin loputtoman to-do-listan, joka oli täynnä kaikkea ihanaa ja inspiroivaa. Ajattelin tekeväni koulujuttuja, kirjoittavani blogia, leipovani jouluksi piirakoita ja ehkäpä lopuksi rentoutuvani pelaamalla Sims 4:stä. Olin niin innoissani, että sain pienen hengähdyshetken arjen pyörityksessä.

Mutta kuinkas kävikään?

Pitkä väsymys, joka oli hiipinyt viikkojen myöhäisten iltojen myötä, päätti ottaa vallan. Itsenäisyyspäivä meni sohvalla köllötellen nuorimman kanssa, ja ainoa aikaansaannokseni oli ruoan valmistus. Ei ulkoilua, ei mitään erityistä – vain pitkä uni ja rauhallinen olo. Seuraavana päivänä jaksoin juuri ja juuri käydä kaupassa, ja päivän ruokanakin oli pakastepizzaa. Pesin yhden koneellisen pyykkiä, mutta muuten päivän saavutuksena oli neljä jouluelokuvaa.

Lapseni, tuo pieni taapero, makoili vieressäni peiton alla, leikki välillä lattialla ja kiipesi takaisin viereeni. Hänen lämmin läheisyytensä, pienet halaukset ja se tapa, jolla hän painaa päänsä rintaani vasten, kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa. Hänen kanssaan olo oli seesteistä, rauhallista ja täynnä rakkautta.

Oliko tämä viikonloppu sellainen, jonka suunnittelin? Ei todellakaan. Harmittiko minua, etten saanut mitään listaltani tehtyä? Kyllä, aluksi. Mutta sitten ymmärsin, että ehkä juuri tämä hetki – pysähtyminen, oleminen ja hengittäminen – oli juuri sitä, mitä tarvitsin.

Olemme usein niin kiinni suorittamisessa ja tekemisessä, että unohdamme kuunnella kehoamme ja mieltämme. Tämä viikonloppu opetti minulle, että jos väsyttää, on täysin sallittua antaa itselleen armoa. Kaikkea ei tarvitse tehdä juuri nyt, eikä se ole maailman loppu, jos suunnitelmat eivät heti toteudu.

Ehkä tämän viikonlopun pointti oli se, että opin antamaan itselleni luvan vain olla. Olla väsynyt. Olla äiti, joka nauttii pienen lapsensa seurasta ja rakkaudesta ilman suorittamisen painetta. Ja tiedätkö mitä? Kaikki se mitä halusin tehdä – koulujutut, leivonta, kirjoittaminen ja pelit – odottavat kyllä.

Mutta tällä hetkellä nautin siitä, että kerrankin vain olin.

Muutama kysymys ja vinkki sinulle:

Milloin viimeksi pysähdyit vain olemaan? Mitä silloin tunsit?

Oletko armollinen itsellesi, kun et jaksa tehdä kaikkea suunnittelemaasi?

Mikä tuo sinulle iloa arjen pienissä hetkissä, vaikka väsymys painaisi?

• Vinkki 1: Anna itsellesi lupa hengähtää ilman syyllisyyttä. Joskus juuri se pysähtyminen antaa uutta energiaa tuleviin päiviin.
• Vinkki 2: Arvosta pieniä hetkiä – lapsen halaus, yhteinen elokuvahetki tai valmis Rpizzan helppous voivat olla juuri sitä, mitä tarvitset.
• Vinkki 3: Älä unohda, että kaikki ei tarvitse olla täydellistä. Riittää, että olet läsnä – itsellesi ja läheisillesi.

Rakkaus näkyy usein pienissä teoissa: lämpimässä katseessa, halauksessa tai siinä, että annat itsellesi luvan levätä. Sinä olet riittävä juuri sellaisena kuin olet.