Joulun valo, jota en tunne

Jouluvalot syttyvät ikkunoihin, kadut täyttyvät kimaltavasta loistosta, ja radiossa soivat tutut joululaulut. Kaikki ympärillä huokuu lämpöä, yhteisöllisyyttä ja toivoa. Mutta mitä tapahtuu silloin, kun joulu ei tunnu samalta kaikille? Kun sydämessä on kylmä tila, johon valo ei yllä? Minulle jouluvalot ovat joskus vain muistutus siitä, kuinka paljon ulkopuolella kaikesta tunnen olevani. On kuin katselisin elämää lasin läpi – aina hieman etäällä, aina vieraana.

Kiire, joka ei täytä tyhjiötä

Yritän pitää itseni kiireisenä. Koristelen, suunnittelen, järjestän. Jokainen joulukuusen koriste, jokainen ripustettu valosarja on kuin lupaus itselleni, että joulutunnelma löytyy vielä. Mutta kun pysähdyn, huomaan, ettei mikään ulkoinen täytä sitä tyhjyyttä, joka tuntuu sisältäpäin. Ei ole ketään, joka todella näkee, miten voin. Kukaan ei kysy, jaksanko hymyillä vielä yhden päivän lisää.

Kun kukaan ei kuule tai näe

On hetkiä, jolloin koen katoavani täysin. Vaikka ympärillä olisi ihmisiä, tunnen olevani näkymätön. On kuin yksinäisyyteni olisi jotakin, jota kukaan ei halua kohdata. Mutta ehkä pahinta on se, että yksinäisyyden keskellä alan itsekin uskoa, ettei minua ole tarkoitettu nähtäväksi. Että on helpompi piilottaa itsensä kuin kohdata se, miten tyhjältä sydän tuntuu.Entä jos unelmat eivät koskaan toteudu?Joulu on toivon ja unelmien juhla. Mutta entä jos omat unelmat tuntuvat siltä, että ne ovat aina askeleen liian kaukana? Yritän uskoa parempaan tulevaisuuteen, mutta pimeinä hetkinä on vaikea kuvitella, että se olisi minulle mahdollista. Voiko valo todella löytää meidät, jotka olemme eksyneet niin syvälle omiin tunteisiimme?

Viikonlopun mietteitä ja tuntemuksia raskaan leivontapäivän jälkeen.