Mutta onneksi on huumoria!

Jos äitiys olisi olympialaji, olisin mestari. Tai ainakin pääsisin finaaliin, koska meidän arjessa on kyse aikamoisesta kisasta – ja pääpalkinto ei ole loma, vaan se, että päästään illalla nukkumaan ilman suurempia kriisejä.

Aloitetaan siitä, että äidin on muistettava kaikki. Kyllä äidiltä vaaditaan paljon. Neuvola-ajat, hammaslääkärikäynnit, lasten vasu-keskustelut päiväkodissa… Ja hei, joskus tuntuu, että meidän repuista löytyy aina pieniä muistilappuja: ”Tuo vaippoja!” tai ”Muista tuoda sukkia!” Kun lasten tarpeet kasaantuvat kuin pieni vuori lokerossa, on ihan ymmärrettävää, ettei ajatukset meinaa pysyä kasassa. Ja sitten pitäisi vielä muistaa varata lasten hoitoajat ajoissa – muuten ne menevät lukkoon, ja sitten äiti onkin jälleen hukassa. Ja miksi ihmeessä ei voisi muistuttaa siitä, että ei voi tulla myöhässä hakemaan lapsia? ADHD:lla varustetun äidin elämä on täynnä muistutuksia – aina myöhässä ja ajatuskatkoksilla.

Ja sitten ne lääkkeet! Eihän niitä voi unohtaa, vai mitä? Jos lääkkeet jäävät ottamatta, äidin seuraava askel on soittaa apteekkiin ja pyytää lisää. Ei, kun ihan kaapista kaivamaan, ja sitten soitto, kiitos ja kumarrus, jos purkit on tyhjät. Eihän tässä ole kiirettä…

Entäs oma aikataulu? Pitäisi varata vähän aikaa itselleen, jotta voisi valmistaa aamiaisen ja laittaa lapset valmiiksi päiväkotiin. Ehkä jopa harjata omat hiukset ja pestä hampaat samalla, mutta silloin kun oma tukka on pystyssä ja vaatteet nurinpäin, aamu on jo mennyt hukkaan. Ei se mitään, eihän sitä kukaan muu huomaa.

Mutta ei siinä vielä kaikki! Kun olet vihdoin raahautunut kauppaan kiireessä, huomaat taas kerran olevasi myöhässä. Tukka pystyssä, vaatteet ihan väärin päin – ja joo, hampaita ei muistanut pestä, mutta ei sekään mitään. Sitten takaisin kotiin, tekemään ruokaa, pesemään pyykkiä ja siivoamaan, jos jaksaa. Ja hei, ehkä maksamaan ne laskutkin, jotka ovat jääneet muiden kiireiden varjoon.

Entäs se oma aika? Hah! Se on sitä, kun olet töissä tai teet kotitöitä ja mietit, että eikö tämä ole joku vitsi. Oma aika on siinä, kun saat lapset nukkumaan, ja kaikki on ihanaa ja hiljaista – mutta sitten valvot myöhään ja huomaat, ettei mikään ole edistynyt. Onko tämä vitsi, vai onko tämä äidin elämää? Ehkä kaikkea ei tarvitse muistaa täydellisesti, mutta tärkeintä on nauraa – silloin arjen pyörteet tuntuvat ainakin vähän kevyemmiltä.

KIIREEN KESKELLÄ UNOHTAMATTA OLEELLISTA

Vaikka kiireessä muistettava lista kasvaa aina vaan pidemmäksi, on onneksi yksi asia, joka ei jää huomaamatta: lapset ja rakkaus. Arjen pyörityksessä voi helposti unohtaa kaiken muun, mutta se hetki, kun lapsi katsoo silmiin ja sanoo ”Äiti, leikitään!” tai kun illalla käperrytään peiton alle kirjan kanssa – siinä on se elämän suola. Ei ole väliä, kuinka kiire on – siinä hetkessä on kaikki, mitä tarvitset.

Meillä on tapana varata se oma hetki, äiti-poika-aika, joka voi olla vaikkapa puuhakirjan täyttämistä tai päivän tapahtumista keskustelua. Se ei vaadi suuria, mutta se on tärkeää. Näitä hetkiä muistetaan vielä pitkään, vaikka aamulla taas kiirettä pukkaisikin.

Ja se parisuhde… Se, joka väkisin jää helposti varjoon kaiken muun keskellä. Onhan se niin, että illan viimeinen hetki, kun lapset saadaan nukkumaan, on kuin pieni voitto – mutta ei siinä vielä kaikki. Onneksi vaikka väsymys yrittää viedä mennessään, muistamme, että puoliso on siinä rinnalla. Koitapa siinä sitten löytää hetki itsellesi, mutta myös kuunnella toista. Jos ei muuta, niin edes pieni hetki yhdessä voi antaa voimia – ja ehkä jopa muistuttaa siitä, miksi tämä arki on kaiken vaivan arvoista. Kyllä, se hetki on tärkeä, vaikka se ei aina ole suurta romantiikkaa, vaan vain yhteistä hiljaista aikaa.

Kiireen keskellä, muistamme aina sen elämän oleellisimman: rakkauden.