Avainsana: pogostankoulu
-
Kaiken sen hyvänkin minä muistan
🌿 Kaiken sen hyvänkin minä muistan Ilomantsi tuo mieleeni paljon kipeitä muistoja. Olen kirjoittanut siitä ennenkin — siitä, miten tutut kadut, kaupat ja rakennukset voivat vielä aikuisenakin herättää tunteita, jotka ovat olleet vuosia piilossa. Mutta tänään en halua jäädä suruun kiinni.Tänään haluan muistaa kaiken sen hyvänkin. 🤍Haluan muistaa ne hetket, jolloin elämä tuntui kevyeltä. Turvalliselta.…
-
Kiusaaminen ei jäänyt lapsuuteen
“Kukaan ei kysynyt miksi”Olen miettinyt monta kertaa pitäisikö tämä jättää kirjoittamatta. Että ehkä jotkut asiat olisi helpompi pitää omana tietonaan. Mutta jos kirjoitan kiusaamisesta rehellisesti, en voi jättää kertomatta mitä se teki minulle. Ei kiusaaminen jäänyt vain muistoksi. Se meni ihon alle. Kirjaimellisesti.Minä viiltelin. Paljon. Kun paha olo alkoi näkyä Yläasteella kaikki paheni. Kiusaaminen koveni…
-
Kiusaaminen – se ei jäänyt kouluun
🖤 KIUSAAMINEN – SE EI JÄÄNYT KOULUUN “Kyllä siitä kasvaa yli.” Niin sanotaan. Ei kasva.Pienellä paikkakunnalla tämä lause tulee vastaan liian usein. Että kiusaaminen kuuluu lapsuuteen ja kyllä siitä ajan kanssa pääsee yli. Minä en päässyt. Se ei jäänyt siihen. Se ei loppunut siihen, kun koulut loppuivat. Se jäi minuun, ja tulee edelleen vastaan paikoissa,…
-
Suurien tunteiden vuoristorata vain jatkuu
Meidän perheessä alkaa vihdoin se kauan odotettu ja jännittävä uusi vaihe – koulutaival. Keskiviikkona esikoisemme aloittaa eskarin. Reipas, ihana, oma pieni miehenalkuni. Ja äiti pakahtuu. Onnesta, ylpeydestä – mutta myös haikeudesta, joka nipistää rintaa. Mihin tämä pieni, kultainen aika ennen koulua oikein katosi? Ne vuodet täyttyivät niin monista asioista. Rakkaudesta. Ilosta. Opetuksesta, onnistumisista – ja…
-
Kun kylä jota rakastan, satuttaa
Muutto takaisin Ilomantsiin ei ollu mikään yksinkertainen juttu. Toisaalta se tuntui kodilta – olihan nää seutut mulle tuttuja lapsuudesta, rakkaiksikin tulleita. Mut samalla tuntu siltä, ku ois repiny vanhat haavat auki. Kaikki ne paikat missä oon joskus nauranu, leikkiny ja kulkenu, alko muistuttaa asioista, joita en oo koskaan unohtanu. Niistä hetkistä, ku sydän särky, eikä…
-
Koulu on poissa – mutta varjot jäivät
Koulu on poissa – mutta varjot jäivät Kesällä palasin vielä kerran. Se oli viimeinen kerta. Vanha koulurakennus oli yhä pystyssä, mutta pian se katoaisi lopullisesti. Oli kuin aika olisi pysähtynyt – seinät, naulakot, kalusteet, kaikki oli ennallaan. Käytävät olivat hiljaisia, mutta ne kaikuivat muistoja. Astelin pitkin tuttua reittiä, jota olin kulkenut vuosia – silloin, kun…
-
Rauniot, joita en voi unohtaa
Koulun piha vilahti auton ikkunasta. Siinä, missä ennen seisoi rakennus täynnä naurua, oppitunteja ja elämää, oli nyt vain sekava kasa tiiliä, lasia, rautaa ja soraa. Paikka, jossa olin joskus pelännyt ja toivonut, oli muuttunut tuntemattomaksi. Viimeinen hetki Katseeni pysähtyi yhteen jäljellä olevaan seinään. Se seisoi yksinäisenä, kuin hauras muisto siitä, mitä paikka olisi joskus ollut.…
-
PARPPEIN KOULU
Sittemmin Pogostan yläkoulu ent. Parppein koulu Kirjoitelmani on teille, joita kiusaaminen tavalla tai toisella koskettaa. Ja teille, joille vanha, muistorikas Pogostan yläkoulu (Parppein koulu) on osa menneisyyttä. POGOSTAN YLÄKOULUSSA Oli vuosi 2009 kun päätin 9. luokan. Kai? Olin käynyt alakouluni pienessä kyläkoulussa Hattuvaarassa. Oli jännittävää mennä 7. luokalle noin 100 oppilaan kouluun, kun koko lyhyen…