Kategoria: Mielenterveys ja hyvinvointi
-
Asioita joista olen luopunut – ja asioita jotka jäivät odottamaan 🤍Asioita joista olen luopunut – ja asioita jotka jäivät odottamaan 🤍 Jos minulta kysyttäisiin mitä olen saanut elämässä, osaisin vastata aika nopeasti. Olen saanut perheen, rakkautta, tarkoituksen ja neljä pientä ihmistä, joiden vuoksi elämä tuntuu välillä paljon suuremmalta kuin ennen. Mutta jos minulta kysyttäisiin mistä olen luopunut, vastaaminen olisi vaikeampaa.Ei siksi etten tietäisi vastausta, vaan…
-
Kiusaaminen ei jäänyt lapsuuteen
“Kukaan ei kysynyt miksi”Olen miettinyt monta kertaa pitäisikö tämä jättää kirjoittamatta. Että ehkä jotkut asiat olisi helpompi pitää omana tietonaan. Mutta jos kirjoitan kiusaamisesta rehellisesti, en voi jättää kertomatta mitä se teki minulle. Ei kiusaaminen jäänyt vain muistoksi. Se meni ihon alle. Kirjaimellisesti.Minä viiltelin. Paljon. Kun paha olo alkoi näkyä Yläasteella kaikki paheni. Kiusaaminen koveni…
-
Kiusaaminen – se ei jäänyt kouluun
🖤 KIUSAAMINEN – SE EI JÄÄNYT KOULUUN “Kyllä siitä kasvaa yli.” Niin sanotaan. Ei kasva.Pienellä paikkakunnalla tämä lause tulee vastaan liian usein. Että kiusaaminen kuuluu lapsuuteen ja kyllä siitä ajan kanssa pääsee yli. Minä en päässyt. Se ei jäänyt siihen. Se ei loppunut siihen, kun koulut loppuivat. Se jäi minuun, ja tulee edelleen vastaan paikoissa,…
-
Kun kaikki tuntuu vähän liikaa
️ Kun kaikki tuntuu vähän liikaa Olen kuullut viime päivinä useammalta ihmiseltä, miten raskaalta tämä viimeisin viikko on tuntunut. Sellaiselta, että mikään ei oikein kanna. Että kaikki tuntuu vähän liikaa, vaikka mitään erityistä ei edes tapahdu. Ja tiedätkö… samaistun siihen täysin.Olen miettinyt paljon sitä, miten paljon tämä sää vaikuttaa minuun. Hetken aikaa oli jo ihanan…
-
Se, mitä ei näy
💛 Se, mitä ei näy – erityislapsiperheen äidin arki oman pään sisällä Avainsanat: erityislapsiperheen arki, ADHD äiti, masennus äitiys, äidin jaksaminen, näkymätön kuormitus, neljän lapsen äiti 🔊 Arki, joka näyttää ulospäin ihan tavalliselta Jos katsoisit meitä ulkopuolelta, et välttämättä näkisi mitään erikoista. Lapset leikkivät, välillä riitelevät, välillä nauravat. Vauva 👶 on sylissä, joku pyytää apua,…
-
Näkymätön elämä
Näkymätön elämä – se, jota elän nyt On päiviä, jolloin huomaan illalla, etten ole puhunut yhdellekään toiselle aikuiselle kunnolla koko päivänä. Olen kyllä sanonut muutaman sanan kaupan kassalla, vaihtanut nopean tervehdyksen, ehkä hymynkin, mutta sellaista oikeaa keskustelua ei ole ollut. Sellaista, jossa joku pysähtyy kuuntelemaan, kysyy lisää, näkee vähän pintaa syvemmälle. Suurimman osan ajasta olen…
-
Vetäytyvä vaimo – se versio minusta, jota häpeän
Vetäytyvä vaimo – se versio minusta, jota häpeän Tämä on vaikea kirjoittaa. Koska tässä tekstissä minä en ole vahva.En kypsä.En se ymmärtäväinen vaimo, joksi haluaisin itseni nähdä. Tässä tekstissä minä olen se, joka itkee keittiön lattialla.Se, joka keksii tekosyitä.Se, joka käyttäytyy kuin lapsi – vaikka on aikuinen nainen. 💔 — Kun tunnen jääväni toiseksi Se…
-
💗 Prinsessan kaste – unelma joka vihdoin toteutui
Viikko sitten meidän pieni tyttäremme sai kasteen ja oman nimensä.Se hetki, kun pappi lausui hänen nimensä ääneen… tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt. 💕 Vuosien toive, rukoukset, hiljaiset kaipaukset – kaikki kulminoituivat siihen hetkeen.Me saimme prinsessan. Olen ollut niin onnellinen, että se melkein pelottaa. On jotain syvästi parantavaa siinä, kun saan pukea pienen vauvani pinkkiin,…
-
Synnytys, masennus ja toipumisen polku – keskimmäisen syntymä 2020
Suunniteltu sektio – uusi alku vai uusi trauma? Kun keskimmäiseni syntyi vuonna 2020, päätös oli jo tehty: suunniteltu sektio. Esikoisen traumaattinen synnytys oli jättänyt jälkensä syvälle, ja tämä tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta. Leikkaus meni hyvin, mutta silti se jätti trauman. Olin joutunut paastoamaan raskausdiabeteksen vuoksi, ja olo leikkauspöydällä oli hirvittävä. En ollut koskaan voinut niin pahoin.…
-
💔 Synnytyksen jälkeinen masennus – asia, josta pitäisi puhua enemmän🌧️ Raskausajan ja synnytyksen jälkeinen masennus Äitiydestä maalataan usein kuva, jossa kaikki on pelkkää rakkautta, onnea ja vauvantuoksua 👶💞. Mutta todellisuus ei aina ole sitä. On myös pimeitä hetkiä, jolloin mieli murtuu ja voimat loppuvat. Moni äiti kokee raskausajan tai synnytyksen jälkeisen masennuksen – ja silti siitä puhutaan aivan liian vähän. Se on hiljainen varjo,…
-
Kun kotona raivoaa pieni myrsky – viisivuotiaan raivokohtaukset perheen arjessa
Arki raivokohtausten keskellä Meidän arki on välillä kuin kävelyä miinakentällä. Koskaan ei tiedä, mistä se seuraava räjähdys alkaa. Paita on väärän pituinen. Hetken päästä se sama paita onkin ainoa kelvollinen. Kuppi on väärän värinen. Sänky ei tunnu oikealta. Ja kun me vanhemmat yritämme parhaamme mukaan joustaa, olla rauhallisia ja kuunnella – mikään ei tunnu riittävän.…
-
Onni ei asu rahassa
Syksy tekee taas tuloaan. Ja samalla huomaan itsessäni tutun tunteen: lamaantumisen. Sen, että pitäisi tehdä niin paljon – opiskella, kehittää omaa yritystä, puskea unelmia eteenpäin – mutta kun mieli ei aina jaksa. Joskus tuntuu kuin olisin eksyksissä omien haaveideni kanssa. Silti jokin sisälläni kuiskaa: unelmat eivät katoa, vaikka välillä pysähtyy. Kun syksyn raikkaus saapuu, ajattelen…
-
Liekit eivät unohdu – lapsen trauma, jota ei koskaan käsitelty
Sanotaan, että pienet lapset eivät muista. Että he eivät ymmärrä suuria tapahtumia. Että jos niistä ei puhuta, ne haihtuvat. Mutta minä tiedän, että tämä ei ole totta. Minä tiedän sen, koska oma lapseni kantaa mukanaan palavaa taloa – sitä yötä, jona me juuri ja juuri pelastuimme. Lapseni oli silloin kolmevuotias. Oli yö, kun heräsimme yhtäkkiä.…
-
Kun kylä jota rakastan, satuttaa
Muutto takaisin Ilomantsiin ei ollu mikään yksinkertainen juttu. Toisaalta se tuntui kodilta – olihan nää seutut mulle tuttuja lapsuudesta, rakkaiksikin tulleita. Mut samalla tuntu siltä, ku ois repiny vanhat haavat auki. Kaikki ne paikat missä oon joskus nauranu, leikkiny ja kulkenu, alko muistuttaa asioista, joita en oo koskaan unohtanu. Niistä hetkistä, ku sydän särky, eikä…
-
Kun elämä uuvuttaa – eikä kukaan huomaa
(Faktaa, tunnetta ja suoraa puhetta arjen näkymättömästä työstä) Puhutaan työuupumuksesta.Se on vihdoin tunnustettu tila. Diagnoosi. Väsymys, joka syntyy siitä, että vaatimukset ylittävät ihmisen jaksamisen. Hienoa, että siitä puhutaan. Mutta…Entä jos sinulla ei ole ollut työpaikkaa, josta uupua?Entä jos koko elämä on ollut yksi katkeamaton työvuoro – ilman palkkaa, ilman taukoja, ilman lomia? Entä jos uupumus…
-
Kun maailma tuntuu vähän enemmän – erityisherkkyys ja ADHD sydämessä
On olemassa ihmisiä, jotka tuntevat elämän hieman voimakkaammin. He, joille tunne ei ole vain ohimenevä aalto, vaan kokonaisvaltainen myrsky tai lämpö, joka kulkee kehon läpi – jokaista solua myöten. Erityisherkkyys ei näy päällepäin, mutta se tuntuu syvällä. Se on sitä, kun toisen ihmisen äänensävy voi rikkoa koko päivän – ei siksi, että olisit heikko, vaan…
-
Jospa se tästä – kevätpäivän toivoa
Minulta ei ole pitkään aikaan tullut uusia blogitekstejä. En ole unohtanut teitä – olen vain yrittänyt hoitaa mieltäni, keräillä itseäni ja antaa kaikkeni niille, jotka ovat minulle tärkeintä maailmassa: lapsilleni. Vihdoin tuntuu, että arki rullaa, edes hieman. Nukkumaanmenot sujuvat, päivissä on rytmiä. Keskimmäinen kävi uimakoulussa, ja nuorimmaisen kanssa ollaan käyty uimahallissa iltakahdeksaan asti. Ollaan harjoiteltu…
-
Mieli virkeäksi
10 asiaa, jotka piristävät mieltäni Meillä jokaisella on oikeus ja velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistamme. Usein arjessa unohdamme, että emme ole pelkästään äitejä, siskoja, puolisoita tai työntekijöitä – olemme myös yksilöitä, joilla on omat tarpeensa ja ilonaiheensa. Siksi on hyvä välillä pysähtyä ja miettiä, mitkä asiat oikeasti tuovat hyvää mieltä ja saavat hymyn kasvoille. Tässä minun…
-
Unelmani
Unelmat ovat kuin sydämen salaisuuksia, joita ei aina rohkeasti jaeta, mutta jotka ohjaavat meitä, niin ilon kuin epätoivonkin hetkellä. Tässä on listaus unelmista, jotka ovat paitsi syviä, myös ihan oikeita, toivottuja ja monille meistä elämän rakkaimpia haaveita. 1. Unelmoin suurperheestä – ja erityisesti siitä pienestä tytöstä. Siinä hän on, nauraen ja juosten, vaikka elämä ei…
-
Tunteiden vankina – kun mikään ei etene
On aamu. Silmät avautuvat rutiininomaisesti, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Sama pysähtynyt tunne kuin eilen, toissapäivänä – viikkoja sitten. Kaikki seisoo. Aivan kuin olisin jossain välitilassa, jossa ei liiku eteenpäin, mikään ei valmistu,mikään ei tunnu onnistuvan. Herään joko täysin tunteettomana, kuin olisin turtunut kaikkeen, tai sitten suru ja epätoivo ottavat minut heti syleilyynsä. Ja ne…
-
Tyhjä pääkö?
Rohkea kirjoitus tyhjältä tuntuvan pään kanssa On se jännä, kuinka joskus pää tuntuu olevan ihan tyhjä. Pari viikkoa flunssassa, ja nyt kun olo alkaa vihdoin parantua, pää ei vaan suostu toimimaan kunnolla. Yritän sormet sauhuten kirjoittaa, mutta kaikki tulee yhtä aikaa ja sekavassa virrassa. En osaa valita mitään, enkä päästä ajatuksia selkeiksi. Ja sitten ne…
-
Tulipalon jäljet – miten trauma näkyy tänään
Tulipalon yö ei ole koskaan täysin poissa mielestäni. Se palaa uniin, mieleeni, hajuihin, ääniin. Hetkessä rauhallinen uni voi vaihtua kauhuun, kuin olisin taas siinä hetkessä – kuulemassa pauketta, tuntemassa kuumuuden, juoksemassa henkemme edestä. Ahdistus ei ole kadonnut. Se on vain muuttanut muotoaan. Se näkyy arjessa, pienissä ja suurissa asioissa, tavoissani suojella perhettäni ja itseäni. Se…
-
Koulu on poissa – mutta varjot jäivät
Koulu on poissa – mutta varjot jäivät Kesällä palasin vielä kerran. Se oli viimeinen kerta. Vanha koulurakennus oli yhä pystyssä, mutta pian se katoaisi lopullisesti. Oli kuin aika olisi pysähtynyt – seinät, naulakot, kalusteet, kaikki oli ennallaan. Käytävät olivat hiljaisia, mutta ne kaikuivat muistoja. Astelin pitkin tuttua reittiä, jota olin kulkenut vuosia – silloin, kun…
-
Elämänkerta, jota en koskaan aikonut kirjoittaa
Jos joku olisi sanonut minulle vuosia sitten, että kirjoittaisin jonain päivänä elämänkerran, olisin nauranut – tai itkenyt, riippuen päivästä. Minä en ole koskaan ollut se, joka kertoo tarinansa ääneen. Olen ollut se, joka kantaa, joka selviää, joka peittää omat arvet ja auttaa muita. Mutta nyt on aika rikkoa se hiljaisuus. Tämä ei ole pelkkä selviytymistarina.…
-
Äiti, joka yritti vain juoda kahvinsa lämpimänä
Tässä sitä taas ollaan. Tukka pystyssä, sukat eri paria, paita todennäköisesti väärinpäin (mutta en tarkista, koska en jaksa korjata tilannetta, jos näin on). Pyykkivuori on saavuttanut Everestiä muistuttavat mittasuhteet, tiskikone laulaa samaa surullista lauluaan jo kolmatta kertaa tänään, ja jossain kaukana kuuluu epäilyttävä kolahdus, mutta koska huuto ei seuraa perässä, päätän olla välittämättä. Ainoa tavoitteeni…
-
ADHD- äidin uupumus
Adhd-äidin uupumus: Kun keho sanoo stop Viikonloppuna meillä oli lasten synttärit. En leiponut mitään itse, kaikki tarjottavat ostettiin valmiina. Yritin tehdä juhlista mahdollisimman helpot itselleni, ja silti ne kuormittivat minut henkisesti aivan puhki. Nyt on keskiviikko, enkä ole jaksanut juuri mitään koko viikkona. En ole käynyt missään, en ole avannut tietokonetta, en ole kirjoittanut. Olen…
-
Yksinäisyyden hiljainen huuto
Yksinäisyyden hiljainen huuto – Onko meillä aikaa oikeille yhteyksille? Yksinäisyys on monille meistä kuin varjo, joka ei koskaan täysin katoa. Sen kanssa oppii elämään, mutta ei koskaan tottumaan. Se hiipii läpi elämän, niin arjessa kuin juhlassakin, vaivihkaa ja äänettömästi. Tänä päivänä, kun yhteys toisiin on vain näpäytys näytöllä, yksinäisyys tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.…