Avainsana: vanhemmuus
-
Missä olet, juhannusfiilis? – Nenän näyttöä MöhkössäNo päivääpä päivää täältä Ilomantsin kulmilta! Tänä vuonna on kesä ollut vähän niin kuin laiska lehmä – ei meinaa liikahtaa sitten millään. Vettä on tullut kuin saavista ja lämpöä on saanut odottaa kuin myöhässä olevaa linja-autoa. Mutta eihän se haittaa! Möhkön juhannus on taas edessä, ja meillä se on sellainen perinne, että sinne mennään vaikka…
-
Liekit eivät unohdu – lapsen trauma, jota ei koskaan käsitelty
Sanotaan, että pienet lapset eivät muista. Että he eivät ymmärrä suuria tapahtumia. Että jos niistä ei puhuta, ne haihtuvat. Mutta minä tiedän, että tämä ei ole totta. Minä tiedän sen, koska oma lapseni kantaa mukanaan palavaa taloa – sitä yötä, jona me juuri ja juuri pelastuimme. Lapseni oli silloin kolmevuotias. Oli yö, kun heräsimme yhtäkkiä.…
-
Kun voimat eivät riitä – mutta rakkaus kantaa
On ollut vaikea löytää sanoja. On ollut vaikea löytää voimia. Pari viimeistä viikkoa on mennyt neljän seinän sisällä, sängyssä pötkötellen. Elämä on ollut tasaista – ja mieli tasaisen apea. En ole saanut aikaiseksi mitään. En ole edes ajatellut itsestäni kovinkaan hyvää. Tuntuu, etten osaa enkä jaksa mitään. Korujen tekeminen on ollut pelastus. Se on ollut…
-
Vanhemmuus – elämäni suurin rakkaustarina
Vanhemmuus ei ole rooli. Se ei ole tehtävälista eikä mikään saavutettava päämäärä. Vanhemmuus on matka, joka alkaa sydämestä ja kulkee läpi elämän jokaisen kolkan – sen helpot ja vaikeat, kirkkaat ja sameat. Vanhemmuus on elämäni suurin rakkaustarina – raaka, kaunis, repivä ja eheyttävä. Tunteiden vuoristorata Vanhemmuus on tunteiden vuoristorata. Se heittää ylös ja alas sellaista…
-
Kun kylä jota rakastan, satuttaa
Muutto takaisin Ilomantsiin ei ollu mikään yksinkertainen juttu. Toisaalta se tuntui kodilta – olihan nää seutut mulle tuttuja lapsuudesta, rakkaiksikin tulleita. Mut samalla tuntu siltä, ku ois repiny vanhat haavat auki. Kaikki ne paikat missä oon joskus nauranu, leikkiny ja kulkenu, alko muistuttaa asioista, joita en oo koskaan unohtanu. Niistä hetkistä, ku sydän särky, eikä…
-
”Millon me ollaan perillä?” – Retkipäivä Pikku Kiliin ja kesän kauneus Ilomantsissa
Jos mie jotaki tästä elämästä haluan muistaa, niin ne hetket, joissa ajan unohtaa ja sydän muistaa. Yks semmonen oli, ku me lähettiin seurakunnan järjestämälle retkelle Pikku Kiliin. Meijän perhe – mie, mies ja kaks isoimman pojan naperoa – kipastiin linja-auton kyytiin, ja mukana oli monta tuttua päiväkotikaveria äiteineen. Tunnelma bussissa oli ku pienessä kyläjuhlassa –…
-
Kun elämä uuvuttaa – eikä kukaan huomaa
(Faktaa, tunnetta ja suoraa puhetta arjen näkymättömästä työstä) Puhutaan työuupumuksesta.Se on vihdoin tunnustettu tila. Diagnoosi. Väsymys, joka syntyy siitä, että vaatimukset ylittävät ihmisen jaksamisen. Hienoa, että siitä puhutaan. Mutta…Entä jos sinulla ei ole ollut työpaikkaa, josta uupua?Entä jos koko elämä on ollut yksi katkeamaton työvuoro – ilman palkkaa, ilman taukoja, ilman lomia? Entä jos uupumus…
-
Pää tyhjänä – mutta sydän yrittää jaksaa
…ehkä sinäkin tunnet joskus näin?Pitkästä aikaa pitäisi kirjoittaa.Mutta tuntuu, että pää on ollut tyhjä. Ei kirkkaalla tavalla, vaan sellaisella… ankealla. Väsyneellä. Sumuisella.Tekee mieli vain olla. Kadota sarjoihin ja kahvikupin pohjalle. Olen katsonut Vampyyripäiväkirjoja herkeämättä viikkokaupalla – uppoutunut toiseen maailmaan. Välillä olen tehnyt koruja, istuttanut kukkia, siemeniä, toivoa.Herneitä. Paprikaa. Katsotaan, mitä kasvaa.Kädet mullassa, pää pilvissä – tai ehkä maassa. Olemme…
-
Kun maailma tuntuu vähän enemmän – erityisherkkyys ja ADHD sydämessä
On olemassa ihmisiä, jotka tuntevat elämän hieman voimakkaammin. He, joille tunne ei ole vain ohimenevä aalto, vaan kokonaisvaltainen myrsky tai lämpö, joka kulkee kehon läpi – jokaista solua myöten. Erityisherkkyys ei näy päällepäin, mutta se tuntuu syvällä. Se on sitä, kun toisen ihmisen äänensävy voi rikkoa koko päivän – ei siksi, että olisit heikko, vaan…
-
Jospa se tästä – kevätpäivän toivoa
Minulta ei ole pitkään aikaan tullut uusia blogitekstejä. En ole unohtanut teitä – olen vain yrittänyt hoitaa mieltäni, keräillä itseäni ja antaa kaikkeni niille, jotka ovat minulle tärkeintä maailmassa: lapsilleni. Vihdoin tuntuu, että arki rullaa, edes hieman. Nukkumaanmenot sujuvat, päivissä on rytmiä. Keskimmäinen kävi uimakoulussa, ja nuorimmaisen kanssa ollaan käyty uimahallissa iltakahdeksaan asti. Ollaan harjoiteltu…