Kuinka vaihtaa epätoivo paremmasta elämästä uskoon?

Vuodenvaihde on aina ollut minulle hetki, jolloin pysähdyn pohtimaan mennyttä vuotta ja unelmoimaan tulevasta. Silti, aivan kuten tänäkin vuonna, sama tuttu epätoivo paremmasta elämästä nostaa päätään. Haluan muutosta, mutta tuntuu kuin jokin sisälläni estäisi tarttumasta siihen. Ehkä sama tunne on sinullekin tuttu? Että haluaisit tehdä niin paljon, mutta väsymys ja pimeys pitävät otteessaan.

Tänä vuonna joululomamme on kulunut lähinnä vauhdikkaissa sisäleikeissä lasten kanssa. Pienin juoksee ympäri taloa, isommat tappelevat keskenään, eivätkä he mahdu edes samalla sohvalle elokuvia katsomaan – kuin harvoin. Samaan aikaan minä olen haaveillut kaikenlaista, mutta saanut aikaiseksi…. no, en mitään. Kaikki odottaa tekijäänsä, mutta oma voimani tuntuu kadonneen talven pimeyteen.

Ehkä suurin uutinen arjessamme on ollut se, että lapseni sai vihdoin Adhd-diagnoosin ja lääkityksen siihen. Nyt odotamme jännittyneinä, miten se vaikuttaa hänen arkeensa – ja samalla meidän perheemme elämään. Muutos vie aikaa, sen tiedän, mutta sydämessäni asuu toive, että tämä voisi helpottaa niitä hetkiä, kun arki tuntuu olevan liian suuri palapeli kasattavaksi.

Ja silti ahdistus ensi vuodesta leijuu päälläni. Minusta tuntuu, että jotain isoa ja mullistavaa olisi koettava, mutta en tiedä, mistä aloittaa. Kaiken keskellä koen huonoa omaatuntoa – eikö äidin pitäisi olla perheensä tukipilari, joka kantaa arkea voimalla eteenpäin? Vaikka en aina jaksa siivota, järjestellä ja hoitaa asioita, jaksan hymyillä lapsille. Järjestän heille pieniä hetkiä, joissa toivon heidän tuntevan rakkautta ja lämpöä. Ehkä se on tärkeintä. Ehkä se riittää.

Tiedän kuitenkin, että haluan aloittaa uuden vuoden jotenkin eri tavalla. Ei suurilla lupauksilla tai tiukilla tavoitteilla, vaan jollain pehmeällä, pienellä. Ehkä kyse on juuri siitä, että vaihdan epätoivon uskoon – uskoon siihen, että pienillä teoilla on suuri merkitys. Jos saan yhden hyvän asian aikaiseksi päivässä, se riittäköön.

Uuden vuoden kynnyksellä haluan jakaa sinulle, rakas lukijani, tämän ajatuksen: epätoivo ei ole pysyvä tila. Se on kuin talven pimeys, jonka jälkeen tulee kevät ja valo. Joskus usko parempaan elämään löytyy pienistä hetkistä – lapsen hymystä, pienestä keskustelusta tai siitä, että antaa itselleen luvan levätä ja olla keskeneräinen

Mitä sinä odotat ensivuodelta? Minkä pienen askeleen voisit ottaa kohti parempaa elämää, vaikka jo tänään? Pimeän jälkeen tulee aina valo. Tässä hetkessä, juuri nyt, se riittää.

Toivotan sinulle ihanaa uutta vuotta – juuri sellaista, joka tuo mukanaan pienenkin toivon kipinän.

Rakkaudella,

Marissa