Uupumus on hiljainen hiipijä, joka harvoin ilmestyy yhtäkkiä. Se kerää voimaa kuukausien tai jopa vuosien ajan, kun arki täyttyy jatkuvista vaatimuksista, kiireestä ja siitä näkymättömästä työstä, jota vanhemmuus tuo tullessaan. Huomasin omassa elämässäni, että olin jo pitkään ohittanut omat tarpeeni ja unohtanut kuunnella kehoani.

Kun oma jaksamiseni alkoi hiipua, signaalit olivat ensin pieniä: aloin unohtaa asioita, hermostuin herkästi, ja väsymys ei helpottanut edes pitkän yön jälkeen. Lopulta huomasin, ettei minulla ollut voimia edes niihin asioihin, jotka ennen tuottivat iloa. Aloin kulkea autopilotilla, päivästä toiseen vain suorittaen, ilman pysähtymistä.

Sain lopulta sairaslomaa, joka antoi aikaa pysähtyä ja kohdata itseni. Nyt, kun tämä sairasloma lähenee loppuaan, huomaan miettiväni, mitä olen oppinut. Viime viikonloppu oli pieni käännekohta. Meillä oli lapsivapaa viikonloppu – harvinaista ylellisyyttä.

Annoin itselleni luvan nukkua pitkään, nauttia hiljaisuudesta ja viettää aikaa mieheni kanssa. Olemme molemmat usein arjen keskellä niin uupuneita, että yhteinen aika jää liian vähäiseksi. Siksi päätimme pysähtyä hetkeen, olla vain, ja myöhemmin kutsuimme myös ystäviä kylään.

Kaikki ei mennyt täydellisesti, mutta ystävien näkeminen piristi. Asioiden jakaminen, nauraminen ja hetkeksi omien huolien sivuun laittaminen teki hyvää. Tajusin, että joskus sosiaalinen kuormitus voi olla juuri sitä, mitä tarvitaan – ystävyyssuhteet kun ovat aivan yhtä tärkeitä kuin parisuhde.

Viikonlopun jälkeen olo oli ristiriitainen. Sunnuntaina olin väsynyt, mutta samalla tunsin, että olin saanut ladattua edes osan akuista. Opin, että joskus lapsivapaa kannattaa käyttää täyteen lepoon ja hiljaisuuteen, mutta toisinaan on hyvä muistuttaa itseään myös siitä, miten tärkeää on hoitaa ihmissuhteitaan.

Vaikka uupumus ei katoa yhdessä viikonlopussa, pienet hetket voivat auttaa jaksamaan eteenpäin. Kaipasin lapsia, mutta samalla tiesin, että tarvitsin myös tauon siitä kaikesta, mitä äitiyden ja arjen pyörittäminen tuo tullessaan.

Jos sinäkin tunnet olevasi uupunut, kuuntele kehoasi ja mieltäsi. Anna itsellesi lupa levätä, ja muista, että et ole yksin. Jokainen äiti ansaitsee hetken hengähtää – niin itsensä kuin läheistensä vuoksi. Uupumuksesta toipuminen ei ole sprintti, vaan maraton, jossa jokainen pienikin askel on tärkeä.

Kun keho ei anna levätä – korkea stressi ja malttamattomuus uupumuksen keskellä

Viikonlopun hengähdystauko oli tarpeen, mutta joskus se ei vielä riitä. Tiedän tunteen, kun tuntuu, ettei lepo ja rauhoittuminen tavoita kunnolla – kun pulssi käy yhä korkealla ja stressi sykkii kehossa kuin huutomerkki, joka ei anna hiljentää tahtia.

Vaikka sain nukkua pitkään ja kokea hetken hengähdyksen ilman lapsia, huomaan, etten ole vielä lähelläkään täysin palautumista. Keho ei ole tottunut pysähtymiseen, eikä mieli osaa rentoutua. Kun on tottunut painamaan tukka putkella, juoksemaan kellon kanssa kilpaa ja huolehtimaan jatkuvasti muista, on vaikea antaa itselleen lupaa vain olla.

Yksi uupumuksen oireista on juuri tämä – se, ettei kykene asettumaan, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Keho ja mieli käyvät ylikierroksilla, eivätkä lepo ja hiljaisuus tunnu luontevilta. Itse huomasin tämän erityisesti sunnuntaina, kun viikonloppu oli jo lopuillaan. Kaikki tekeminen ja lepo, mitä olin suunnitellut, eivät tehneet oloani sellaiseksi kuin olisin toivonut.

Se, mitä yritän nyt muistuttaa itselleni – ja ehkä myös sinulle, joka tunnet samoin – on, että palautuminen vie aikaa. Joskus se tarkoittaa, että lepoa on haettava pidempään, pienin askelin. Ehkä minun, ja kenties myös sinun, olisi nyt aika pysähtyä hetkeksi kuulostelemaan kehoa: Mikä oikeasti helpottaa oloa, ja mitä tarvitsen juuri nyt?

Pieniä asioita, jotka saattavat auttaa:

Hengitysharjoitukset: Muutaman minuutin syvähengitys voi laskea stressitasoja ja rauhoittaa mieltä.

Lyhyet kävelyt: Luonnossa liikkuminen tai hidas kävely voi auttaa kehoa purkamaan stressiä.

Ajatusten kirjaaminen: Jos mielessä pyörii jatkuvasti asioita, niiden kirjoittaminen paperille voi auttaa selkiyttämään ajatuksia.

Anna itsellesi lupa olla väsynyt: Tämä on ehkä vaikeinta, mutta tärkeintä. Et ole heikko tai epäonnistunut, vaikka et jaksaisi heti palautua.

Vaikka tiedän, että arjen pyöritys jatkuu ja sairasloma loppuu pian, minun täytyy muistaa, ettei voimavarojen täydentyminen tapahdu hetkessä. Tärkeintä on olla itselleen armollinen ja muistaa, että palautuminen on prosessi, johon kuuluu ylä- ja alamäkiä.

Kun syke pysyy korkealla, kun stressi ei hellitä, on tärkeää kysyä itseltään: Miten voisin auttaa itseäni tänään? Ja ehkä – jos olet samassa tilanteessa – voimme molemmat yrittää ottaa edes yhden pienen askeleen kohti rauhaa. Kaiken ei tarvitse muuttua yhdessä yössä.

Käyhän lukemassa myös