Kun kotona asuu energinen ja päättäväinen nelivuotias, voi arjen rauha välillä olla melkoista taiteilua.

Meillä tämä pieni tahtoikäinen poika kokee suuret surun tunteet vahvasti ja nopeasti. Kun pettymys iskee – ja se iskee aina äkkiarvaamatta, on monesti lopputuloksena ilmaan lentelevät lelut ja äänekäs vastalause kaikelle, mikä ei suju hänen tahtonsa mukaan.

Kieltämättä on ollut haastavaa löytää keinoja, joilla hän saisi purettua turhautumisensa rakentavasti. Tässä muutama oivallus ja arjen apukeino, jotka olemme matkan varrella löytäneet – ja joita ehkä sinäkin voisit kokeilla.

Nimeä tunteet ja anna tilaa niiden kokemiseen

Aloitimme siitä, että opetimme hänelle tunnesanoja. Kun lapsi tietää, että tunteella on nimi – oli se sitten pettymys, suuttumus tai turhautuminen – hän oppii vähitellen ymmärtämään, että tunteet eivät ole hallitsemattomia.

Vaikka sanat eivät tietenkään vie tunnetta heti pois, niiden avulla lapsi voi vähitellen ymmärtää, mitä hän kokee, ja tämä luo pohjaa tunteiden säätelylle.

Rauhoittumispaikka ja -hetki

Luimme jostain rauhoittumispaikan tärkeydestä, ja päätimme luoda hänen huoneeseensa pienen, pehmeän nurkkauksen, johon on turvallista mennä tunteiden noustessa pintaan. Tämä ei ole mikään rangaistuspaikka, vaan enemmänkin hänen oma alueensa, jossa voi olla tyynyjä, pehmoleluja tai vaikka kuvia asioista, joista hän pitää.

Olemme huomanneet, että tällainen paikka antaa hänelle mahdollisuuden jäsennellä tunteitaan ilman ulkoisia häiriöitä.

Tunteiden purkaminen toiminnan kautta

Vaikka ohjeet tyynyyn lyömiseen eivät meillä toimineet, olemme löytäneet muita tapoja purkaa energiaa. Joskus se tarkoittaa juoksemista pihalla tai hyppimistä trampoliinilla – jokin fyysinen ja vauhdikas toiminta, joka sopii hänen luonteeseensa ja antaa hänelle mahdollisuuden kanavoida tunteitaan liikuntaan. Tämä on toiminut erityisesti silloin, kun hän on todella turhautunut eikä jaksa kuulla rauhallisia selityksiä. Jos muu ei auta – niin suunnitellaan jokin toiminto, jossa saa oikein kunnolla purkaa vihaa, vaikka sitten heittämällä palloa talon seinään oikein olan takaa.

Leikkien kautta opettelu

Leikkien avulla olemme päässeet harjoittelemaan myös vuoron odottamista ja sääntöjen noudattamista. Teemme pientä teatteria tilanteista, joissa pitää odottaa, ja kokeilemme roolileikkejä, joissa hän saa olla se, joka asettaa säännöt. Hän pääsee kokemaan, miltä tuntuu olla odotuttaja, ja tämä on avannut hänelle uusia näkökulmia. Lapselle, joka mielellään tekee ennen kuin kuuntelee, tällaiset leikit voivat olla todella antoisia.

Kiitoksen ja myönteisen huomion voima

Ehkä tärkein oivallus, joka meillä on ollut, on kiinnittää huomio niihin hetkiin, kun hän onnistuu hillitsemään itseään. Kun hän kykenee odottamaan vuoroaan tai ilmaisemaan pettymyksensä sanoin, annamme hänelle positiivista palautetta. Myönteinen palaute ei vain vahvista toivottua käytöstä, vaan myös lisää hänen itsevarmuuttaan ja tunnetta siitä, että hn pystyy hallitsemaan tunteitaan.

Tunteiden myrskyissä kasvaa kärsivällisyyden taimi.

Arki uhmaikäisen kanssa on täynnä tunteiden vuoristorataa – niin hänelle kuin meille vanhemmillekin. Tällaiset päivät voivat olla haastavia, mutta ne ovat täynnä myös oppimista. Olen huomannut, että pienillä askelilla ja toistolla hän kehittyy jatkuvasti. Ehkä joku näistä keinoista voi auttaa sinuakin, jos tunnistat itsesi, tai lapsesi tästä kirjoituksesta. Lapsen kasvaessa me vanhemmat opimme hänen rinnallaan, ja joka päivä on mahdollisuus kehittyä yhdessä.

Lopulta tärkeintä on muistaa, että tunteet kuuluvat elämään – myös ne suurimmat ja äänekkäimmät. Niiden käsittelyyn tarvitaan aikaa, kärsivällisyyttä ja rakkautta. Mutta yhdessä voimme kulkea tätä matkaa, askel askeleelta, kohti ymmärtävämpää ja tunteidensa kanssa sopusoinnussa olevaa arkea!

Ps. Ota tilini Instagramissa seurantaan! Siellä pääset seuraamaan meidän välillä villiä – ajoittain tasaisen tympeää arkea ja hyvinvointi vinkkejä 🙂 https://www.instagram.com/marissa_sormunen/