Kun maailma tuntuu kaatuvan niskaan

Olen huomannut, kuinka stressi tekee elämästäni vieläkin haastavampaa, kun ADHD on mukana kuvassa. Stressin ja ADHD:n yhdistelmä tuntuu joskus niin ylivoimaiselta, että tuntuu kuin olisin jumissa väsymättömässä pyörässä, josta ei pääse irti. Päivät kuluvat kärsimättömyyden, keskittymisvaikeuksien ja äkillisten ylikuormitustilojen keskellä.

Stressin vaikutus ADHD-oireisiin

Yksi suurimmista haasteista on se, kuinka stressi pahentaa ADHD:n oireita. Olen aina ollut impulsiivinen ja keskittymisvaikeuksia on ollut elämässäni paljon, mutta stressin kasvaessa nämä piirteet näyttävät vain voimistuvan. Kärsimättömyys nostaa päätään, ja tuntuu kuin mikään ei mene kerralla perille. Tuntuu siltä, että sanottu ei mene perille ja omat ajatukset saattavat karata aivan jonnekin muualle – jotenkin koko ajan tuntuu, että ei pysty keskittymään mihinkään kunnolla.

Yliherkkyys stressin myötä

En voi välttyä huomioimasta myös sen, miten stressi vaikuttaa yliherkkyyteen – ääniin ja kosketukseen. Pienet asiat, jotka normaalisti menisivät huomaamatta, alkavat tuntua sietämättömiltä. Vaikka joskus ajattelisi, että ”kyllä minä pystyn tähän”, stressi saa nämä tavalliset ärsykkeet tuntumaan ylitsepääsemättömiltä. Koska ADHD:ni tekee tunteista ja aistimuksista voimakkaita, stressi tuntuu koko kehossa – jopa tuntemukset ympäröivistä ihmisistä ja pienistä äänistä saavat aikaan sen, että haluaisin vain piiloutua jonnekin rauhaan.

Kun kaikki menee ohi

On sekin päivä, että yritän kuunnella ja ymmärtää toisten puhetta, mutta niin usein tuntuu, että kaikki tökkii ja menee ohi. Tämä ei ole vain ”epäonnistumisen tunne”, vaan todellinen, fyysinen este – en yksinkertaisesti kykene sisäistämään kaikkea sitä, mitä minulle puhutaan. Kun oma mieli on ylikuormitettu, ei vaan jaksa keskittyä tai ottaa vastaan mitään uutta. Ajatus, että olisi ”ihan vain hetkinen” rauhassa, on lähes mahdoton.

Levoton mieli ja tekemättömät tehtävät

Joskus tuntuu, ettei mikään naru pysy käsissä. Vaikka kuinka haluaisin saada asioita aikaiseksi, mikään ei tunnu etenevän. En tiedä, kuinka monta kertaa olen aloittanut jonkin tehtävän vain huomatakseen, että se jäi puolitiehen. Etenen varmasti askel kerrallaan, mutta stressi ja ADHD yhdessä luovat tehokkaan esteen, jonka ylittäminen vaatii uskomattoman paljon voimia.

Lääkkeet ja niiden vaikutus

Vaikka syön lääkkeitä säännöllisesti, en voi olla huomaamatta, että niiden vaikutus ei ole aina yhtä pitkäkestoinen kuin haluaisin. Joskus tuntuu, että lääkkeet eivät enää toimi kuten ennen tai sitten ne eivät ole minulle sopivia. Ehkä minulta puuttuu se oikea tasapaino, mutta totuus on, että edes lääkehoito ei ole taikatemppu. Se voi lievittää oireita, mutta ei poista kaikkia niitä ulkoisia tai sisäisiä haasteita, jotka syntyvät stressin ja ADHD:n yhdistelmästä.

Ei ole syytä luovuttaa

On tärkeää muistaa, että stressi on voimakas voima, ja sen vaikutukset voivat olla suurempia, kuin aluksi tajuaa. On päivitä, jolloin tuntuu, että ei ole mitään keinoa päästä irti tästä kierteestä, mutta edelleen haluan muistuttaa itseäni, että ei ole syytä luovuttaa. Yritän etsiä uusia tapoja käsitellä stressiä ja ADHD:ta yhdessä, olla armollinen itselleni ja hyväksyä, että kaikilla ei ole aina täydellistä tasapainoa. Se on osa matkaa – ja joskus se, että yritän edes ymmärtää tätä, on jo iso askel eteenpäin.

Tuntemukset, jotka tarttuvat

Olen tunteva ihminen, ja se on sekä lahja että haaste. On vaikea olla koskematta toisten tunteisiin, varsinkin silloin, kun ne tarttuvat niin voimakkaasti itseeni. Aina tuntuu, että maailma ympärilläni on täynnä tunteita, joiden vaikutus on lähes hallitsematon. Välillä tunnen, että olen kuin tunteiden säiliö, joka täyttyy toisten ihmisten tuntemuksista. Tämä herkkyys on suuri lahja, mutta samalla iso taakankanto. Kun ympärillä olevat ihmiset ovat surullisia, vihaisia tai ahdistuneita, en voi olla tuntematta sitä itsekin. Se vie paljon voimia.

Levottomuus, joka ei hellitä

Motorinen levottomuus on myös osa tätä kokonaistilannetta, ja se tekee elämästä entistä haastavampaa. En vain osaa olla paikoillani – vaikka haluaisin. Jos yritän pysyä rauhallisena ja keskittyä johonkin hyvään sarjaan, kädet ja jalat eivät osaa pysyä levossa. Joskus yritän purkaa tätä levottomuutta hiuksissani tai kantapäissäni, mutta tiedän, että ne eivät ole hyviä tapoja. Kun huomaan, että hiukseni ovat ohentuneet ja päälaella alkaa kaljukohta kiiltämään, se satuttaa. En kehtaisi näyttää itseäni ilman hattua, mutta välillä on pakko kohdata se, mikä tuntuu pahimmalta. Tämä on ollut minulle vaikea hyväksyä, mutta yritän olla lempeä itselleni. Kaikki ei ole aina hallittavissa, ja se on osa elämäni matkaa.

Itse hyväksyminen – matka kohti rauhaa

Tämä kaikki – tunneherkkyys, motorinen levottomuus ja ulkoiset tekijät kuten stressi ja ADHD – luo kokonaisuuden, joka on jatkuvassa pyörteessä. Välillä tuntuu, että ei ole edes rauhallista tilaa hengittää, ja vaikka olisikin, se on täynnä liikettä ja pyörimistä. Olen yrittänyt etsiä tasapainoa ja hyväksyä, että minulla on oikeus olla levoton ja tunteva. Mutta samalla minun täytyy muistaa huolehtia itsestäni. Se ei aina ole helppoa, mutta yritän – myös silloin, kun huomaan, että hiukset ohenevat tai kun joudun myöntämään, etten osaa olla aloillani, vaikka haluaisin. Tämä kaikki on osa minua, ja vaikka se voi olla hankalaa, se tekee minusta sen, kuka olen.

Minusta tehtiin myös haastattelu pari viikkoa taaksepäin – käy lukemassa Pogostan Sanomista tai Karjalaisesta https://www.karjalainen.fi/paikalliset/8228306