Perjantaina käytiin tuttuun tapaan lasten kanssa iltalenkillä kylillä. Ajattelin, että jospa me löydettäisiin monta piilotettua kiveä. Alkoi kyllä usko loppua, kun vaikka miten kiersin joka paikan ja käänsin kivet ja kannot niin mitään en kyllä löytänyt.

Kylä oli vielä tuohon aikaan hiljainen, pubissa näkyi sisällä porukkaa istuvan, ja muutama hassu auto ajoi ohitsemme.

Lapsukaiset halusivat käydä ison Karhun luona. Ukko toivoi, että kesällä olleet lampaat olisivat vielä siellä, mutta tottakai ne olivat jo omassa kodissaan. Ison karhun takana on oviaukko, josta pääsee pieneen tilaan, jossa on penkit. Siis karhun sisässä! Siellä oli tällä kertaa lapsi syömässä suklaata, ja Ukko saikin lapselta suklaata, ja sehän se oli mukavaa.

Lähdimme kotia kohti Karhumetsän kautta. Siellä lapset nauttivat aina käydä, kun siellä voi kiipeillä ja kokeilla erilaisia karhupenkkejä, -kiikkuja ja muita veistoksia. Nyt sain ikuistettua teille myös Karhuveistos-kisan voittajan ( Nasu, Nalle-puh ja Ihaa). Puistossa on esillä ympäri vuoden myös muutamien edellisvuosien veistoksia. Yleensä syksyihin kerätään kylältä, tien varsilta karhut talkoovoimin pois. Veistoksille on rakennettu oma hirsinen talvivarasto. Se on kaikille avoin paikka, ja mekin lasten kanssa ollaan käyty säilystys paikassa kattelemassa karhusia.

Löysimmepäs ekan kivenkin Nasun jalkojen juuresta. Esikoiseni siirsi sen vähän matkan päähän seuraavan veistoksen juurelle. Karhuveistoksista puheenollen, veistosten maalaaminen on lisääntynyt radikaalisti. Vielä pari kesää sitten ei maalattuja veistoksia juurikaan tehty. Tämä on ihan tervetullut muutos, ainakin lapsissa kiinnittää enemmän kiinnostusta värikkäät teokset. Toki meidän aikuisten silmääkin varmasti hivelee maalatut patsaat.

Tämä joulukyyti teos oli mielestäni taidokkaasti tehty. Ja lapset jälleen kerraan olivat innoissaan, kun pääsivät kelkkaan istumaan karhun kyytiin.

Aivan ihana pikku bambi. On mukava ettei veistetä pelkkiä karhuja. Kyllähän metsässä kuuluu muitakin metsäneläimiä olla.

Pienen lenkin jälkeen olikin mukava palata kotiin iltapalalle. Minulla on nykyisin tapana lukea isommille omat iltasadut, ja se onkin osoittautunut mukavaksi pieneksi hetkeksi äidin kanssa. Käymme yleensä kerran viikossa lasten kanssa kirjastossa valitsemassa muutamia kirjoja luettavaksi. Kirjastokäynnit eivät suju yleensä hyvin, vaan se menee aina siihen, kun kirjat on valittu, voi juosta ympäri kirjastoa ja leikkiä piilosta. Siinä ei auta äidin sanoa, ettei näin tulisi toimia vaan pitäisi osata olla ihan hissukseen. Nimittäin korvista on lähtenyt kuulo juuri sopivasti, eikä tarvitse totella. No, sellaista sattuu. Pääasia, että lapset ovat onnellisia ja pääsemme ehjin nahoin kotiin.

Kirjoitin aiemmin kesän karhufestivaalit- tapahtumasta. Tässä linkki artikkeliin: https://marissasormunen.fi/moikka-maailma/

Käy lukemassa myös juttuni purkutuomion saaneesta Pogostan koulurakennuksesta: https://marissasormunen.fi/parppein-koulu/ Jutussa käsitellään myös kiusaamista kiusatun näkökulmasta.

Jotta elämän julmuus ei jäisi huomaamatta, voisit käydä lukaisemassa vielä kertomukseni kotimme tulipalosta 2022. https://marissasormunen.fi/tulipalo/

Saa ja pitää jakaa! 🙂