Avainsana: ilomantsi
-
Kahdeksan vuotta meitä
❤️ Kahdeksan vuotta meitä – yhä samalla puolella Rakkaani, 1.6. vietimme kahdeksatta hääpäiväämme. Pronssihääpäivää. Kahdeksan vuotta avioliittoa. Kun katson taaksepäin kaikkea sitä, mitä näihin vuosiin on mahtunut, tuntuu välillä lähes uskomattomalta, että olemme edelleen tässä. Emme siksi, ettemmekö rakastaisi toisiamme, vaan siksi, että elämä on koetellut meitä tavalla, jota en olisi koskaan osannut kuvitella silloin,…
-
Asioita joista olen luopunut – ja asioita jotka jäivät odottamaan 🤍Asioita joista olen luopunut – ja asioita jotka jäivät odottamaan 🤍 Jos minulta kysyttäisiin mitä olen saanut elämässä, osaisin vastata aika nopeasti. Olen saanut perheen, rakkautta, tarkoituksen ja neljä pientä ihmistä, joiden vuoksi elämä tuntuu välillä paljon suuremmalta kuin ennen. Mutta jos minulta kysyttäisiin mistä olen luopunut, vastaaminen olisi vaikeampaa.Ei siksi etten tietäisi vastausta, vaan…
-
Äitien näkymätöntä työtä
Äitien näkymätön työpäivä 🤍 Minä olen miettinyt paljon sitä, miksi kotiäitiydestä puhutaan joskus niin kevyesti.Sitä sanotaan välillä ihan hyväntahtoisesti: ”Onhan se ihanaa kun saa olla kotona.” ”Kyllä minäkin jäisin jos voisin.” ”Mitä sinä oikein teet päivisin?” Ja kyllä.Onhan tässä paljon ihanaa. Mutta samalla mietin, ettei moni ehkä oikeasti ymmärrä mitä kaikkea kotiin jää silloin kun…
-
Miltä lapsiperheen koti oikeasti näyttää?
Miltä lapsiperheen koti oikeasti näyttää? 🤍 Jos joku kysyisi minulta miltä kuvittelin lapsiperhearjen näyttävän ennen lapsia, olisin ehkä vastannut jotain kaunista. Rauhallisia aamuja, lämmin kahvi, siisti koti ja lapset leikkimässä sovussa. Sellainen pehmeä ja harmoninen elämä.Todellisuus naurattaa vähän. Meillä asuu kolme poikaa ja neljän kuukauden ikäinen tyttövauva. Ja suurimman osan ajasta elämä näyttää siltä, että…
-
Pienen pientä elämää
🌸 Pientä tavallista elämää 🌸 Täällä on eletty viime viikot ihan tavallista lapsiperhearkea. Sellaista sotkuista, väsyttävää, äänekästä, rakasta ja samalla ihan hirveän arvokasta elämää. 🤍 👶🏻 Hilla kasvaa ihan silmissä En ymmärrä miten joku voi muuttua näin nopeasti. Vastahan se oli ihan pieni käärö sylissä, ja nyt jo höpötetään maailmalle, potkitaan jaloilla täyttä vauhtia ja…
-
Kaiken sen hyvänkin minä muistan
🌿 Kaiken sen hyvänkin minä muistan Ilomantsi tuo mieleeni paljon kipeitä muistoja. Olen kirjoittanut siitä ennenkin — siitä, miten tutut kadut, kaupat ja rakennukset voivat vielä aikuisenakin herättää tunteita, jotka ovat olleet vuosia piilossa. Mutta tänään en halua jäädä suruun kiinni.Tänään haluan muistaa kaiken sen hyvänkin. 🤍Haluan muistaa ne hetket, jolloin elämä tuntui kevyeltä. Turvalliselta.…
-
Kiusaaminen ei jäänyt lapsuuteen
“Kukaan ei kysynyt miksi”Olen miettinyt monta kertaa pitäisikö tämä jättää kirjoittamatta. Että ehkä jotkut asiat olisi helpompi pitää omana tietonaan. Mutta jos kirjoitan kiusaamisesta rehellisesti, en voi jättää kertomatta mitä se teki minulle. Ei kiusaaminen jäänyt vain muistoksi. Se meni ihon alle. Kirjaimellisesti.Minä viiltelin. Paljon. Kun paha olo alkoi näkyä Yläasteella kaikki paheni. Kiusaaminen koveni…
-
Kiusaaminen – se ei jäänyt kouluun
🖤 KIUSAAMINEN – SE EI JÄÄNYT KOULUUN “Kyllä siitä kasvaa yli.” Niin sanotaan. Ei kasva.Pienellä paikkakunnalla tämä lause tulee vastaan liian usein. Että kiusaaminen kuuluu lapsuuteen ja kyllä siitä ajan kanssa pääsee yli. Minä en päässyt. Se ei jäänyt siihen. Se ei loppunut siihen, kun koulut loppuivat. Se jäi minuun, ja tulee edelleen vastaan paikoissa,…
-
Kun kaikki tuntuu vähän liikaa
️ Kun kaikki tuntuu vähän liikaa Olen kuullut viime päivinä useammalta ihmiseltä, miten raskaalta tämä viimeisin viikko on tuntunut. Sellaiselta, että mikään ei oikein kanna. Että kaikki tuntuu vähän liikaa, vaikka mitään erityistä ei edes tapahdu. Ja tiedätkö… samaistun siihen täysin.Olen miettinyt paljon sitä, miten paljon tämä sää vaikuttaa minuun. Hetken aikaa oli jo ihanan…
-
Se, mitä ei näy
💛 Se, mitä ei näy – erityislapsiperheen äidin arki oman pään sisällä Avainsanat: erityislapsiperheen arki, ADHD äiti, masennus äitiys, äidin jaksaminen, näkymätön kuormitus, neljän lapsen äiti 🔊 Arki, joka näyttää ulospäin ihan tavalliselta Jos katsoisit meitä ulkopuolelta, et välttämättä näkisi mitään erikoista. Lapset leikkivät, välillä riitelevät, välillä nauravat. Vauva 👶 on sylissä, joku pyytää apua,…
-
Erityislapsiperheen arki
💛 Erityislapsiperheen arki – 5 hetkeä, jotka pelastavat päivän (vaikka äiti unohtaa itsensä) Avainsanat: erityislapsiperheen arki, ADHD lapsi arki, uupunut äiti, neljän lapsen äiti, arki lasten kanssa, äidin jaksaminen Meidän arki on äänekäs 🔊, katkonainen 🔄 ja välillä täysin hallitsematon 😅. Meillä on neljä lasta, ja jokainen heistä on täysin omanlaisensa. Yhdellä on ADHD, joka…
-
Vauva-ajan kuplassa
🌸 Vauva-ajan kuplassa – ja silti jossain ihan muualla Viime viikot ovat kuluneet lähes kokonaan meidän pienen prinsessan kanssa, ja täytyy sanoa, että tämä aika on jotain sellaista, mitä ei voi täysin sanoin kuvata. Päivät täyttyvät hymyistä, pienistä äännähdyksistä ja hetkistä, jotka tuntuvat yhtä aikaa arkisilta ja silti aivan korvaamattomilta. Hilla on alkanut ikään kuin…
-
Kun tajusin ymmärtäväni itseäni äitinä
Kun tajusin ymmärtäväni äitiäni – ja itseäni 🤍 (Äitiys, lapsuus, ADHD ja ne asiat jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle) Se hetki, jonka moni aikuinen tunnistaa On olemassa hetki, jonka moni aikuinen tunnistaa. Sellainen tavallinen arjen hetki, kun kesken kaiken pysähdyt ja huomaat ajattelevasi jotain hieman huvittavaa mutta samalla yllättävän syvää: “Apua… minä teen aivan samaa kuin…
-
Äiti, minä tiedän kyllä
Äiti, minä tiedän kyllä 🤍(lapsen näkökulmasta) Äiti,sinä luulet joskus, etten huomaa.Mutta minä huomaan paljon enemmän kuin arvaat.Minä huomaan, kun huokaiset keittiössä ja katsot ympärillesi vähän väsyneenä.Kun mietit ääneen, miksi täällä on taas leluja joka paikassa. Ja kun sanot joskus hiljaa, että olisi pitänyt jaksaa paremmin.Silloin minä katselen sinua vähän ihmeissäni.Koska minun mielestäni sinä jaksat jo…
-
Kun ette enää tarvitse minua näin paljon
Rakkaat lapset Te ette tiedä tätä vielä .Te ette tiedä, että minä pysähdyn joskus kesken päivän ja katselen teitä vähän pidempään kuin ehkä huomaatte. Kun istutte lattialla leikkimässä.Kun rakennatte tornin, joka kaatuu juuri kun siitä piti tulla maailman korkein.Kun riitelette siitä, kuka sai viimeisen palikan. Ja kun joku huutaa toisesta huoneesta:“ÄITI!” Teille se on tavallinen…
-
Tunnustus: rakastan tätä elämää. Ja välillä en kestä sitä yhtään
🤍🔥Tiedättekö sen tunteen, kun heräät ennen herätyskelloa, koska vauva päättää, että nyt on hyvä hetki aloittaa päivä? Minä tiedän.Vauva ei itke. Hän tekee sen pienen äänen, joka tarkoittaa:“Äiti. Tiedän että olet siinä. Nouse.” Ja minä nousen.Koska tietenkin nousen. Rakastan häntä. 🤍Ja samalla mietin, että olenko nukkunut yhteensä kolme vai neljä tuntia. 😅 Aamun pukemisdraama (kausi…
-
1,5 kuukautta rakkautta – ja vähän vatsanväänteitä
Tyttö on nyt 1,5 kuukauden ikäinen.Ihana. Hymyilevä. Sydäntä sulattava pieni ihme. Hänellä on vaaleat hiukset, sellaiset hennot untuvat, joista voi aavistaa punaista pigmenttiä tietyssä valossa. Kun aurinko osuu niihin, ne hehkuvat kuin pieni kultainen säde. Ja minä voisin tuijottaa niitä tuntikausia. En oikeasti muista nähneeni mitään näin kaunista. Päiväunet – meidän pieni “projekti” 😅 Yöt…
-
Vetäytyvä vaimo – se versio minusta, jota häpeän
Vetäytyvä vaimo – se versio minusta, jota häpeän Tämä on vaikea kirjoittaa. Koska tässä tekstissä minä en ole vahva.En kypsä.En se ymmärtäväinen vaimo, joksi haluaisin itseni nähdä. Tässä tekstissä minä olen se, joka itkee keittiön lattialla.Se, joka keksii tekosyitä.Se, joka käyttäytyy kuin lapsi – vaikka on aikuinen nainen. 💔 — Kun tunnen jääväni toiseksi Se…
-
💗 Prinsessan kaste – unelma joka vihdoin toteutui
Viikko sitten meidän pieni tyttäremme sai kasteen ja oman nimensä.Se hetki, kun pappi lausui hänen nimensä ääneen… tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt. 💕 Vuosien toive, rukoukset, hiljaiset kaipaukset – kaikki kulminoituivat siihen hetkeen.Me saimme prinsessan. Olen ollut niin onnellinen, että se melkein pelottaa. On jotain syvästi parantavaa siinä, kun saan pukea pienen vauvani pinkkiin,…
-
💉 Tatuoinnit, lävistykset ja minä – missä menee raja?
Tämä aihe menee vähän ohi mun normaalin kirjoitustyylin, mutta menköön.Liian moni tuntuu tietävän nykyään mikä sopii kenellekin ja mikä ei.Ja nyt puhutaan tatuoinneista ja lävistyksistä – niistä, jotka jakavat ihmisiä kuin ananas pitsalla. 🍍🍕 Olen nähnyt kommentteja tyyliin “ei tuo ole äidin näköinen” tai “mitä nuo reiät tekee kasvoissa”.No, ne tekee sen, että minä näytän…
-
🤍 Kun pää ei toimi ja keho pistää hanttiin
Kirjoittaminen on jäänyt viime aikoina vähän… no, sanotaanko nyt rehellisesti, että aika paljonkin vähemmälle. Tällä hetkellä raskaus on vienyt mennessään kaiken jaksamisen, ja uupumus on vallannut sekä kehon että mielen. Pää ei toimi ollenkaan niin kuin ennen – kiitos ADHD-lääkkeen pakollisen tauotuksen raskauden ajaksi. Vasta nyt olen tajunnut, miten suuri apu se lääke oikeasti oli.…
-
Meidän perhe on erilainen – ja se on ihan okei
Rutiinitonta arkea Meidän arki ei kulje käsikirjoituksen mukaan. Meillä ei ole selkeitä aamu- ja iltatoimia, eikä mitään tarkkoja sääntöjä, joita olisi pakko noudattaa. Suihkussa käydään silloin, kun kukakin ehtii tai haluaa – tärkeintä on, että lapset käyvät muutaman kerran viikossa, ja kesällä vielä useammin, kun aurinko ja uimavedet kutsuvat. Hampaita pestään, kun muistetaan ja jaksetaan.…
-
Kun kaikki palaa – ja on pakko aloittaa alusta
Uusi alku, jota en olisi halunnut Kohta on kolme vuotta siitä, kun tulipalo vei kodin. Kolme vuotta siitä, kun elämä yhdessä hetkessä muuttui joksikin toiseksi. Palosta ei lähtenyt vain seiniä ja huonekaluja, vaan jotakin paljon suurempaa: tunne kodista, turvasta ja menneiden vuosien muistoista. Tavaroiden arvoa ei voi mitata vain rahassa, sillä niihin kätkeytyy elämä –…
-
Synnytys, masennus ja toipumisen polku – keskimmäisen syntymä 2020
Suunniteltu sektio – uusi alku vai uusi trauma? Kun keskimmäiseni syntyi vuonna 2020, päätös oli jo tehty: suunniteltu sektio. Esikoisen traumaattinen synnytys oli jättänyt jälkensä syvälle, ja tämä tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta. Leikkaus meni hyvin, mutta silti se jätti trauman. Olin joutunut paastoamaan raskausdiabeteksen vuoksi, ja olo leikkauspöydällä oli hirvittävä. En ollut koskaan voinut niin pahoin.…
-
💔 Synnytyksen jälkeinen masennus – asia, josta pitäisi puhua enemmän🌧️ Raskausajan ja synnytyksen jälkeinen masennus Äitiydestä maalataan usein kuva, jossa kaikki on pelkkää rakkautta, onnea ja vauvantuoksua 👶💞. Mutta todellisuus ei aina ole sitä. On myös pimeitä hetkiä, jolloin mieli murtuu ja voimat loppuvat. Moni äiti kokee raskausajan tai synnytyksen jälkeisen masennuksen – ja silti siitä puhutaan aivan liian vähän. Se on hiljainen varjo,…
-
Kun kotona raivoaa pieni myrsky – viisivuotiaan raivokohtaukset perheen arjessa
Arki raivokohtausten keskellä Meidän arki on välillä kuin kävelyä miinakentällä. Koskaan ei tiedä, mistä se seuraava räjähdys alkaa. Paita on väärän pituinen. Hetken päästä se sama paita onkin ainoa kelvollinen. Kuppi on väärän värinen. Sänky ei tunnu oikealta. Ja kun me vanhemmat yritämme parhaamme mukaan joustaa, olla rauhallisia ja kuunnella – mikään ei tunnu riittävän.…
-
Äitiys ja syyllisyys – rakkaus riittää
Äitiyden peili 🪞 Äitiys on ehkä elämän suurin peili. Se näyttää meille ne kohdat, joissa olemme vahvimmillamme – mutta myös ne, joissa horjumme. Moni äiti tuntee riittämättömyyttä. Kuinka paljon pitäisi jaksaa? Kuinka paljon pitäisi antaa? Kuinka paljon pitäisi hymyillä, vaikka sisällä väsyttää? — Siivous lohtuna 🧹 Minun arkeni on joskus kuin kahden ääripään tanssia. Olen…
-
Onni ei asu rahassa
Syksy tekee taas tuloaan. Ja samalla huomaan itsessäni tutun tunteen: lamaantumisen. Sen, että pitäisi tehdä niin paljon – opiskella, kehittää omaa yritystä, puskea unelmia eteenpäin – mutta kun mieli ei aina jaksa. Joskus tuntuu kuin olisin eksyksissä omien haaveideni kanssa. Silti jokin sisälläni kuiskaa: unelmat eivät katoa, vaikka välillä pysähtyy. Kun syksyn raikkaus saapuu, ajattelen…
-
RV 19 – kivun, väsymyksen ja rakkauden keskellä
RV 19 koputtelee ovella ja tuntuu kuin koko kehoni huutaisi apua. Jokainen paikka on kipeä, selkä erityisesti. Nukkumisesta ei tule mitään – kylkiasento sattuu, jalat puutuvat, ja käännyn sängyssä kuin rikkinäinen levy, joka ei löydä oikeaa kohtaa. Herään väsyneenä, eikä päivässä ole oikein aloituspistettä. Väsymys on syvä, sellaista sumua joka ei lähde kahvilla, eikä unella,…
-
Suurien tunteiden vuoristorata vain jatkuu
Meidän perheessä alkaa vihdoin se kauan odotettu ja jännittävä uusi vaihe – koulutaival. Keskiviikkona esikoisemme aloittaa eskarin. Reipas, ihana, oma pieni miehenalkuni. Ja äiti pakahtuu. Onnesta, ylpeydestä – mutta myös haikeudesta, joka nipistää rintaa. Mihin tämä pieni, kultainen aika ennen koulua oikein katosi? Ne vuodet täyttyivät niin monista asioista. Rakkaudesta. Ilosta. Opetuksesta, onnistumisista – ja…
-
Hiljaisuus blogissa – elämämme myllerrys
Olen ollut hiljaa. Blogi on ollut hiljaa.Syystä, jonka sanoittaminen vaatii rohkeutta ja rehellisyyttä – ja ennen kaikkea hetken hengähdyksen. Elämä on paiskonut meitä viime viikkoina isolla kädellä, ja olen yrittänyt selvitä, hengittää, pysyä pystyssä. Kirjoittaminen, joka yleensä on minun tapani jäsentää tunteita ja antaa niille muoto, on jäänyt taka-alalle. Ei siksi, etteikö olisi ollut sanottavaa…
-
Missä olet, juhannusfiilis? – Nenän näyttöä MöhkössäNo päivääpä päivää täältä Ilomantsin kulmilta! Tänä vuonna on kesä ollut vähän niin kuin laiska lehmä – ei meinaa liikahtaa sitten millään. Vettä on tullut kuin saavista ja lämpöä on saanut odottaa kuin myöhässä olevaa linja-autoa. Mutta eihän se haittaa! Möhkön juhannus on taas edessä, ja meillä se on sellainen perinne, että sinne mennään vaikka…
-
Liekit eivät unohdu – lapsen trauma, jota ei koskaan käsitelty
Sanotaan, että pienet lapset eivät muista. Että he eivät ymmärrä suuria tapahtumia. Että jos niistä ei puhuta, ne haihtuvat. Mutta minä tiedän, että tämä ei ole totta. Minä tiedän sen, koska oma lapseni kantaa mukanaan palavaa taloa – sitä yötä, jona me juuri ja juuri pelastuimme. Lapseni oli silloin kolmevuotias. Oli yö, kun heräsimme yhtäkkiä.…
-
Vanhemmuus – elämäni suurin rakkaustarina
Vanhemmuus ei ole rooli. Se ei ole tehtävälista eikä mikään saavutettava päämäärä. Vanhemmuus on matka, joka alkaa sydämestä ja kulkee läpi elämän jokaisen kolkan – sen helpot ja vaikeat, kirkkaat ja sameat. Vanhemmuus on elämäni suurin rakkaustarina – raaka, kaunis, repivä ja eheyttävä. Tunteiden vuoristorata Vanhemmuus on tunteiden vuoristorata. Se heittää ylös ja alas sellaista…
-
”Kun vielä kuultiin metsän puhuvan – miun Ilomantsi”Ilomantsi. Sanoppa se ääneen. Kuuletko? Siinä on metsä. Siinä on hiljaisuus. Siinä on se tuttu vaaran tuuli, joka pyyhkäisee ohi ja jättää jotain sisimpään. Se on kodin nimi. Se on juurien paikka. Se on miun paikka. Mie oon syntyny ja kasvanut täällä, maatalon pihassa, missä pihakoivut kuiskas tuulessa ja hiekka narsku kenkien alla. Meillä ei…
-
Kun kylä jota rakastan, satuttaa
Muutto takaisin Ilomantsiin ei ollu mikään yksinkertainen juttu. Toisaalta se tuntui kodilta – olihan nää seutut mulle tuttuja lapsuudesta, rakkaiksikin tulleita. Mut samalla tuntu siltä, ku ois repiny vanhat haavat auki. Kaikki ne paikat missä oon joskus nauranu, leikkiny ja kulkenu, alko muistuttaa asioista, joita en oo koskaan unohtanu. Niistä hetkistä, ku sydän särky, eikä…
-
”Millon me ollaan perillä?” – Retkipäivä Pikku Kiliin ja kesän kauneus Ilomantsissa
Jos mie jotaki tästä elämästä haluan muistaa, niin ne hetket, joissa ajan unohtaa ja sydän muistaa. Yks semmonen oli, ku me lähettiin seurakunnan järjestämälle retkelle Pikku Kiliin. Meijän perhe – mie, mies ja kaks isoimman pojan naperoa – kipastiin linja-auton kyytiin, ja mukana oli monta tuttua päiväkotikaveria äiteineen. Tunnelma bussissa oli ku pienessä kyläjuhlassa –…
-
Pää tyhjänä – mutta sydän yrittää jaksaa
…ehkä sinäkin tunnet joskus näin?Pitkästä aikaa pitäisi kirjoittaa.Mutta tuntuu, että pää on ollut tyhjä. Ei kirkkaalla tavalla, vaan sellaisella… ankealla. Väsyneellä. Sumuisella.Tekee mieli vain olla. Kadota sarjoihin ja kahvikupin pohjalle. Olen katsonut Vampyyripäiväkirjoja herkeämättä viikkokaupalla – uppoutunut toiseen maailmaan. Välillä olen tehnyt koruja, istuttanut kukkia, siemeniä, toivoa.Herneitä. Paprikaa. Katsotaan, mitä kasvaa.Kädet mullassa, pää pilvissä – tai ehkä maassa. Olemme…
-
Pimeän työn varjot – mitä se tarkoittaa rehelliselle yrittäjälle?
Pimeän työn varjot – kun rehellinen yrittäjä jää jalkoihin Olen kyllästynyt katsomaan sivusta. Olen kyllästynyt siihen, että rehellinen työ poljetaan maahan samalla, kun harmaan talouden tekijät kahmivat asiakkaita ilman velvoitteita, ilman vastuuta, ilman huolta huomisesta. Tämä on suora huuto kaikille, jotka ovat joskus valinneet ”halvemman” vaihtoehdon, miettineet, ettei sillä ole väliä, tai perustelleet itselleen, että…
-
Pienyrittäjä paineessa
Pienyrittäjä paineessa – miksi kunta ei tue meitä? Kunnissa puhutaan kauniisti siitä, kuinka ne tukevat paikallisia pienyrittäjiä ja kuinka elinvoimainen yrittäjyys on yhteisön perusta. Mutta missä se tuki on? Missä ovat ne konkreettiset teot, jotka auttaisivat pienyrittäjiä selviytymään ja kasvamaan? Mieheni on tehnyt vuodesta toiseen töitä niska limassa. Hän on paiskinut hommia aamusta iltaan, viikonloput…
-
Esikoinen täyttää Kuusi – ja minä? Etsin itseäni… päivästä toiseen
✨ Kun esikoinen täyttää kuusi – ja minä etsin itseäni ✨ Tänään on suuri päivä! 🎉 Kuusi vuotta sitten elämäni muuttui lopullisesti, kun minusta tuli äiti. 💙 En ollut valmis siihen – kuka muka olisi? – mutta se hetki muovasi minut kokonaan uudeksi ihmiseksi. Se rakkaus, joka syttyi sinä päivänä, on kantanut minua läpi myrskyjen,…
-
Mieli virkeäksi
10 asiaa, jotka piristävät mieltäni Meillä jokaisella on oikeus ja velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistamme. Usein arjessa unohdamme, että emme ole pelkästään äitejä, siskoja, puolisoita tai työntekijöitä – olemme myös yksilöitä, joilla on omat tarpeensa ja ilonaiheensa. Siksi on hyvä välillä pysähtyä ja miettiä, mitkä asiat oikeasti tuovat hyvää mieltä ja saavat hymyn kasvoille. Tässä minun…
-
Yksinäinen supersankari
Yksinäinen supersankari Tässä tekstissä kuvataan päiväkoti-ikäisen ADHD-lapsen maailmaa hänen omasta näkökulmastaan. Se kertoo yksinäisyydestä, väärinymmärryksestä ja huomion hakemisesta – mutta myös siitä, kuinka rakastava koti voi olla turvapaikka, jossa lapsi saa olla juuri sellainen kuin on. — Minä olen nopea. Minun ajatukseni juoksevat nopeammin kuin kukaan ehtii mukaan, ja minun jalkani haluavat liikkua, juosta, kiivetä…
-
Unelmani
Unelmat ovat kuin sydämen salaisuuksia, joita ei aina rohkeasti jaeta, mutta jotka ohjaavat meitä, niin ilon kuin epätoivonkin hetkellä. Tässä on listaus unelmista, jotka ovat paitsi syviä, myös ihan oikeita, toivottuja ja monille meistä elämän rakkaimpia haaveita. 1. Unelmoin suurperheestä – ja erityisesti siitä pienestä tytöstä. Siinä hän on, nauraen ja juosten, vaikka elämä ei…
-
Kuusi vuotta erityisyyttä – Mun ja poikani yhteinen tie
Kuusi vuotta erityisyyttä – Minun ja lapseni yhteinen tie Kuusi vuotta sitten maailmaan saapui pieni ihme – lapsi, jonka olemus oli yhtä aikaa lempeä ja voimakas, villi ja viisas. Jo ensi hetkistä tiesin, että hän on jotain aivan erityistä. En vain siksi, että jokainen lapsi on erityinen, vaan koska hänen mielensä hehkui jotain tuttua, jotain…
-
Mystinen kuumetauti
Mystinen kuumetauti ja uusia projekteja Perheessämme on nyt eletty sairastupameininkiä jo toista viikkoa. Tämä mystinen kuumetauti on käynyt läpi melkein jokaisen meistä, ja vaikka nuorimmainen ehti jo palata päiväkotiin, muu perhe on nyt vuorostaan petipotilaana. Onneksi itse alan vihdoin olla voiton puolella – ja sehän tarkoittaa, että mieli alkaa taas askarrella uusien projektien parissa! Viime…
-
Kun arki pysähtyy
Kun arki pysähtyy – sylissä sairastuvan sydän Joskus arki pysähtyy. Se ei kysy lupaa eikä anna vaihtoehtoja. Se vain tulee – kuumeen polttamana, itkuisena ja unettomina öinä, jolloin pienet sormet tarrautuvat kaulaan kuin turvasatamaan. Tämä viikko on ollut juuri sellainen. Pienen kehossa jylläävä kuume on vienyt voimat, eikä syli ole ollut vain paikka, vaan koko…
-
Kevättalven valo ja Ilomantsi – kun mieli herää talvihorroksesta Tämä talvi… se on ollut raskas. Pimeys on ollut loputonta, ja väsymys on tuntunut luissa ja ytimissä. Päivät ovat valuneet harmaana massana, eikä mikään ole oikein innostanut. Mutta nyt – nyt jokin muuttuu. Aurinko on palannut! Sen säteet taittavat lumen pinnalla kuin timantit, ja linnut laulavat…
-
Koulu on poissa – mutta varjot jäivät
Koulu on poissa – mutta varjot jäivät Kesällä palasin vielä kerran. Se oli viimeinen kerta. Vanha koulurakennus oli yhä pystyssä, mutta pian se katoaisi lopullisesti. Oli kuin aika olisi pysähtynyt – seinät, naulakot, kalusteet, kaikki oli ennallaan. Käytävät olivat hiljaisia, mutta ne kaikuivat muistoja. Astelin pitkin tuttua reittiä, jota olin kulkenut vuosia – silloin, kun…
-
Elämänkerta, jota en koskaan aikonut kirjoittaa
Jos joku olisi sanonut minulle vuosia sitten, että kirjoittaisin jonain päivänä elämänkerran, olisin nauranut – tai itkenyt, riippuen päivästä. Minä en ole koskaan ollut se, joka kertoo tarinansa ääneen. Olen ollut se, joka kantaa, joka selviää, joka peittää omat arvet ja auttaa muita. Mutta nyt on aika rikkoa se hiljaisuus. Tämä ei ole pelkkä selviytymistarina.…
-
Tulipalo – Selviytymistarina tuosta kauhun yöstä
Kun elämämme oli hiuskarvan varassa, kun aamuyön pimeinä tunteina taistelimme tiemme läpi palavan talon, sulavan katon alta. Leikkaisin sut irti kolariautosta, Raahaisin ulos palavasta talosta ja vaikka väkisin, ja vaikka väkisin mä käynnistäisin sun sydämen Laura Närhi – Supersankari SINÄ YÖNÄ UNELMAMME TUHOUTUI JA MENETIMME OSAN ITSESTÄMME. SUOJELUSENKELI OLI PAIKALLA, KOSKA PÄÄSIMME POIS. LEVÄTKÄÄ RAUHASSA…
-
Ilomantsi – Lapsen silmin, muistoissa elävä kylä Ilomantsi
Se Ilomantsin pieni kylä, joka oli kotini lapsuudessani. Muistan sen niin kirkkaana ja värikkäänä, vaikka en silloin vielä ymmärtänyt yhteisöllisyyttä tai sitä, mitä se edes tarkoittaa. En tuntenut sen merkitystä, sillä olin niin nuori, ja kaikki ympärilläni oli vain osa arkea, osa maailmaa, jossa kasvoin. Kylä oli minulle paikka, joka oli täynnä ihania, mutta myös…
-
Trauma
Varjo, joka ei katoa, mutta jonka kanssa voi oppia elämään Trauma ei koputa oveen. Se rysähtää sisään kuin myrsky, jättää jälkensä kaikkeen ja katoaa sitten pimeään – mutta et voi unohtaa sen käyntiä. Trauma ei ole vain muisto; se on tunne, joka asettuu ihoon, hengitykseen, ajatuksiin. Se elää meissä jokaisessa eri tavoin, mutta yhtä kaikki,…
-
Tulipalon muistot pienen lapsen silmin
Mä muistan sen yön, vaikka haluaisin unohtaa. Se oli kamalin yö, mitä oon ikinä kokenut. Mä olin jo nukahtanut omaan sänkyyn, ja kaikki oli ihan tavallista. Mutta sitten äiti huusi mun nimeä. Äiti nosti mut ikkunalle ja isi laski mut alas. Kaikki oli niin kirkasta, että melkein sattui silmiin, ja niin kuumaa, että mun oli…
-
Vuosi vaihtui, Ilomantsi
On se aika vuodesta, kun mieli vähän herkistyy – mietitään, mitä kaikkea on koettu ja mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. Täällä Ilomantsissa meillä on tapana ottaa vastaan niin myrskyt kuin tyvenetkin, välillä hymyillen ja välillä hammasta purren. Ei sitä turhaan sanota, että tämä kylä kasvattaa sitkeää porukkaa! Mutta vaikka kuinka vahvoja oltaisiin, ei elämä aina…
-
Onko vähävaraisten perheiden ääni kuulumaton Suomessa?
Mielipidekirjoitus Suomessa on monia asioita, joita pidämme itsestäänselvinä: ilmainen koulutus, terveydenhuolto ja sosiaaliturva. Meillä on myös ajatus siitä, että työllä pärjää – että jos vain tekee töitä, selviää kaikesta. Mutta entä ne perheet, jotka tekevät töitä, mutta silti jäävät taloudelliseen ahdinkoon? Entä ne, jotka eivät saa mahdollisuutta työllistyä, vaikka kuinka yrittäisivät? Tai ne, joiden terveys…
-
Äitiys ja miksei isyyskin – lahja, lupaus ja elämän suurin vastuu
Kun pidin vastasyntynyttäni ensimmäistä kertaa sylissäni, maailma tuntui pysähtyvän. Pieni, ryppyinen käsi kietoutui sormeni ympärille, ja ajattelin: ”Tässä se on. Kaikki, mitä olen koskaan kaivannut.” Hetken ajan kaikki oli täydellistä. En kuitenkaan tiennyt, että äitiys tulisi määrittelemään elämäni jokaisen päivän, jokaisen valinnan ja jokaisen tunteen niin kauan kuin eläisin. Äitiys on lahja. Se ei ole…
-
Joulun pyhät ja niiden jälkipuinti
Joulu oli ja meni, kuten aina. Pyhien jälkeen päivät ovat kuluneet vähän sumussa: elokuvia, siivoamista ja haaveilua. Niin moni asia tuntuu vielä olevan kesken, mutta uuden vuoden kynnyksellä on ollut aikaa pysähtyä ja hengittää, edes hetkeksi. Kodin täyttäminen uudelleen Viime viikkojen aikana olen haalinut käytettyjä tavaroita kirpputoreilta ja Tokmannin alennusmyynneistä – huonekaluja, kodintekstiilejä ja pieniä…
-
Menneisyyden kokemukset muovaavat nykyisyyttä
Hiljaisuuden panssari – suojautumisen mallit lapsuudesta Kuvittele tilanne: joku puhuu sinulle kiireisenä, ehkä hieman kireällä äänellä. Ei huutamalla, mutta niin, että äänessä on tietty paino. Minulle riittää, että sävy kuulostaa negatiiviselta – se pysäyttää minut kuin kylmä tuuli keskellä kaunista päivää. Sisäinen lapseni herää, ja kaikki menee lukkoon. En vastaa. En tiedä, mitä sanoa. Ja…
-
Yhdessä enemmän – miten yhteisöllisyys tukee mielen hyvinvointia Ilomantsissa
Ilomantsi on jotain paljon enemmän kuin vain kylä. Se on yhteisö, joka kantaa, tukee ja ojentaa auttavan käden silloin, kun sitä eniten tarvitsee. Täällä ihmiset eivät vain elä rinnakkain – he todella välittävät toisistaan. Tämä kylä on hyvä paikka elää ja kasvattaa lapsia, vaikka elämä toisinaan heitteleekin. Olen saanut itse kokea tämän yhteisön voiman monta…
-
Joulukalenteri 4-7
Päivittäinen pieni arjen hallintatehtävä – rauhaa joulukiireen keskelle Joulukuu tuo mukanaan valojen lämpöä ja tuoksuvia hetkiä, mutta se voi myös tuntua raskaalta. Lahjalistat, kiireiset päivät ja loputtomat ”pitäisi tehdä” -ajatukset valtaavat mielen. Entä jos tänä vuonna pysähdyttäisit itsesi ja antaisit jokaiselle päivälle pienen hengähdyshetken? Kun otat pienen askeleen päivässä, huomaat, kuinka kaaos ympärilläsi alkaa järjestyä…
-
Rauniot, joita en voi unohtaa
Koulun piha vilahti auton ikkunasta. Siinä, missä ennen seisoi rakennus täynnä naurua, oppitunteja ja elämää, oli nyt vain sekava kasa tiiliä, lasia, rautaa ja soraa. Paikka, jossa olin joskus pelännyt ja toivonut, oli muuttunut tuntemattomaksi. Viimeinen hetki Katseeni pysähtyi yhteen jäljellä olevaan seinään. Se seisoi yksinäisenä, kuin hauras muisto siitä, mitä paikka olisi joskus ollut.…
-
Joulun odotusta ja tontun töitä
Tämän joulun alla olen löytänyt itselleni aivan uudenlaisen tavan virittäytyä joulutunnelmaan – itsetehtyjen joulukorttien askartelun. Tämä ei ole vielä perinne, mutta tuntuu siltä, että siitä voisi hyvinkin tulla sellainen. On jotain erityisen rauhoittavaa siinä, kun ilta hiljenee, kynttilät syttyvät, ja pääsen käyttämään luovuuttani korttien parissa. Jokainen kortti on kuin pieni viesti sydämestäni läheisille – ainutlaatuinen…
-
Kun kivi osui
Tositarina kiusaamisesta Muistan sen päivän kuin eilisen. Aurinko paistoi kirkkaasti, mutta sen valossa oli kylmyyttä, joka ei tullut ilmasta vaan ihmisistä ympärilläni. Olin alakoulussa, ehkä viidennellä tai kuudennella luokalla, ja olin jo tottunut olemaan syrjitty. Olin se, jota katsottiin nenän vartta pitkin, se, jota ei valittu joukkueisiin ja jonka ohi kulkiessa kuiskittiin. Kivi, joka osui…
-
Kun hiljaisuus painaa
Kuinka puhua vaikeista asioista perheessä? Oletko koskaan tuntenut, että sanat juuttuvat kurkkuusi, vaikka tiedät, että ne pitäisi sanoa ääneen? Että huolet kasvavat niin suuriksi, ettei niitä enää osaa tai uskalla jakaa? Minä olen. Arki meidän perheessämme on usein ollut täynnä haasteita. Taloushuolet ja epävarmuus hiipivät mukaan jokaiseen päivään. Välillä tuntuu, että tärkeintä on vain pitää…
-
Viikonloppu
Meillä olikin vauhdikas viikonloppu. Mies oli lauantain töissä, mutta me poikien kans sitten jatkettiin meidän ulkotöitä. Otettiin siis projektiksi meidän takapihan pikku rytelikkö. Iskä kaateli koivuja ja pätki niitä, ja me sitten poikien kanssa pienettiin oksat ja ladottiin pinoihin. Pojat oli yllättävän ahkeria apulaisia, tosin välillä piti käydä vähän omia hommia tekemässä ja trampoliinilla hyppimässä.…
-
Iltalenkillä
Perjantaina käytiin tuttuun tapaan lasten kanssa iltalenkillä kylillä. Ajattelin, että jospa me löydettäisiin monta piilotettua kiveä. Alkoi kyllä usko loppua, kun vaikka miten kiersin joka paikan ja käänsin kivet ja kannot niin mitään en kyllä löytänyt. Kylä oli vielä tuohon aikaan hiljainen, pubissa näkyi sisällä porukkaa istuvan, ja muutama hassu auto ajoi ohitsemme. Lapsukaiset halusivat…
-
PARPPEIN KOULU
Sittemmin Pogostan yläkoulu ent. Parppein koulu Kirjoitelmani on teille, joita kiusaaminen tavalla tai toisella koskettaa. Ja teille, joille vanha, muistorikas Pogostan yläkoulu (Parppein koulu) on osa menneisyyttä. POGOSTAN YLÄKOULUSSA Oli vuosi 2009 kun päätin 9. luokan. Kai? Olin käynyt alakouluni pienessä kyläkoulussa Hattuvaarassa. Oli jännittävää mennä 7. luokalle noin 100 oppilaan kouluun, kun koko lyhyen…
-
TYHJYYS
Minun oli tänään tarkoitus kirjoittaa vaikka ja mistä aiheesta. Kuitenkin kun avasin koneen, mieleeni ei tullut mitään. Kävin perjantaina kuvaamassa vanhaa, purkukuntoista Parppeinkoulua, jossa minä ja moni muu aikanaan on käynyt yläkoulunsa. Koulu oli herätti minussa monia ajatuksia. Mietin, että pystynkö kohtaamaan menneisyyteni haamut. Mutta samalla ajattelin haikeana, että näin minä jätän hyvästi silti niin…