Avainsana: muistot
-
Kahdeksan vuotta meitä
❤️ Kahdeksan vuotta meitä – yhä samalla puolella Rakkaani, 1.6. vietimme kahdeksatta hääpäiväämme. Pronssihääpäivää. Kahdeksan vuotta avioliittoa. Kun katson taaksepäin kaikkea sitä, mitä näihin vuosiin on mahtunut, tuntuu välillä lähes uskomattomalta, että olemme edelleen tässä. Emme siksi, ettemmekö rakastaisi toisiamme, vaan siksi, että elämä on koetellut meitä tavalla, jota en olisi koskaan osannut kuvitella silloin,…
-
Kaiken sen hyvänkin minä muistan
🌿 Kaiken sen hyvänkin minä muistan Ilomantsi tuo mieleeni paljon kipeitä muistoja. Olen kirjoittanut siitä ennenkin — siitä, miten tutut kadut, kaupat ja rakennukset voivat vielä aikuisenakin herättää tunteita, jotka ovat olleet vuosia piilossa. Mutta tänään en halua jäädä suruun kiinni.Tänään haluan muistaa kaiken sen hyvänkin. 🤍Haluan muistaa ne hetket, jolloin elämä tuntui kevyeltä. Turvalliselta.…
-
Kiusaaminen – se ei jäänyt kouluun
🖤 KIUSAAMINEN – SE EI JÄÄNYT KOULUUN “Kyllä siitä kasvaa yli.” Niin sanotaan. Ei kasva.Pienellä paikkakunnalla tämä lause tulee vastaan liian usein. Että kiusaaminen kuuluu lapsuuteen ja kyllä siitä ajan kanssa pääsee yli. Minä en päässyt. Se ei jäänyt siihen. Se ei loppunut siihen, kun koulut loppuivat. Se jäi minuun, ja tulee edelleen vastaan paikoissa,…
-
Se, mitä ei näy
💛 Se, mitä ei näy – erityislapsiperheen äidin arki oman pään sisällä Avainsanat: erityislapsiperheen arki, ADHD äiti, masennus äitiys, äidin jaksaminen, näkymätön kuormitus, neljän lapsen äiti 🔊 Arki, joka näyttää ulospäin ihan tavalliselta Jos katsoisit meitä ulkopuolelta, et välttämättä näkisi mitään erikoista. Lapset leikkivät, välillä riitelevät, välillä nauravat. Vauva 👶 on sylissä, joku pyytää apua,…
-
Erityislapsiperheen arki
💛 Erityislapsiperheen arki – 5 hetkeä, jotka pelastavat päivän (vaikka äiti unohtaa itsensä) Avainsanat: erityislapsiperheen arki, ADHD lapsi arki, uupunut äiti, neljän lapsen äiti, arki lasten kanssa, äidin jaksaminen Meidän arki on äänekäs 🔊, katkonainen 🔄 ja välillä täysin hallitsematon 😅. Meillä on neljä lasta, ja jokainen heistä on täysin omanlaisensa. Yhdellä on ADHD, joka…
-
Näkymätön elämä
Näkymätön elämä – se, jota elän nyt On päiviä, jolloin huomaan illalla, etten ole puhunut yhdellekään toiselle aikuiselle kunnolla koko päivänä. Olen kyllä sanonut muutaman sanan kaupan kassalla, vaihtanut nopean tervehdyksen, ehkä hymynkin, mutta sellaista oikeaa keskustelua ei ole ollut. Sellaista, jossa joku pysähtyy kuuntelemaan, kysyy lisää, näkee vähän pintaa syvemmälle. Suurimman osan ajasta olen…
-
Vauva-ajan kuplassa
🌸 Vauva-ajan kuplassa – ja silti jossain ihan muualla Viime viikot ovat kuluneet lähes kokonaan meidän pienen prinsessan kanssa, ja täytyy sanoa, että tämä aika on jotain sellaista, mitä ei voi täysin sanoin kuvata. Päivät täyttyvät hymyistä, pienistä äännähdyksistä ja hetkistä, jotka tuntuvat yhtä aikaa arkisilta ja silti aivan korvaamattomilta. Hilla on alkanut ikään kuin…
-
Kun tajusin ymmärtäväni itseäni äitinä
Kun tajusin ymmärtäväni äitiäni – ja itseäni 🤍 (Äitiys, lapsuus, ADHD ja ne asiat jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle) Se hetki, jonka moni aikuinen tunnistaa On olemassa hetki, jonka moni aikuinen tunnistaa. Sellainen tavallinen arjen hetki, kun kesken kaiken pysähdyt ja huomaat ajattelevasi jotain hieman huvittavaa mutta samalla yllättävän syvää: “Apua… minä teen aivan samaa kuin…
-
Vetäytyvä vaimo – se versio minusta, jota häpeän
Vetäytyvä vaimo – se versio minusta, jota häpeän Tämä on vaikea kirjoittaa. Koska tässä tekstissä minä en ole vahva.En kypsä.En se ymmärtäväinen vaimo, joksi haluaisin itseni nähdä. Tässä tekstissä minä olen se, joka itkee keittiön lattialla.Se, joka keksii tekosyitä.Se, joka käyttäytyy kuin lapsi – vaikka on aikuinen nainen. 💔 — Kun tunnen jääväni toiseksi Se…
-
Kun kaikki palaa – ja on pakko aloittaa alusta
Uusi alku, jota en olisi halunnut Kohta on kolme vuotta siitä, kun tulipalo vei kodin. Kolme vuotta siitä, kun elämä yhdessä hetkessä muuttui joksikin toiseksi. Palosta ei lähtenyt vain seiniä ja huonekaluja, vaan jotakin paljon suurempaa: tunne kodista, turvasta ja menneiden vuosien muistoista. Tavaroiden arvoa ei voi mitata vain rahassa, sillä niihin kätkeytyy elämä –…
-
Liekit eivät unohdu – lapsen trauma, jota ei koskaan käsitelty
Sanotaan, että pienet lapset eivät muista. Että he eivät ymmärrä suuria tapahtumia. Että jos niistä ei puhuta, ne haihtuvat. Mutta minä tiedän, että tämä ei ole totta. Minä tiedän sen, koska oma lapseni kantaa mukanaan palavaa taloa – sitä yötä, jona me juuri ja juuri pelastuimme. Lapseni oli silloin kolmevuotias. Oli yö, kun heräsimme yhtäkkiä.…
-
”Kun vielä kuultiin metsän puhuvan – miun Ilomantsi”Ilomantsi. Sanoppa se ääneen. Kuuletko? Siinä on metsä. Siinä on hiljaisuus. Siinä on se tuttu vaaran tuuli, joka pyyhkäisee ohi ja jättää jotain sisimpään. Se on kodin nimi. Se on juurien paikka. Se on miun paikka. Mie oon syntyny ja kasvanut täällä, maatalon pihassa, missä pihakoivut kuiskas tuulessa ja hiekka narsku kenkien alla. Meillä ei…
-
”Jotkut arvet eivät näy iholla, mutta ne opettavat meidät seisomaan silloinkin, kun pelkäämme kaatua.” Minä olin se lapsi, joka istui yksin. Seurasin, kuinka muut nauroivat, juoksivat, valittiin mukaan. Minua ei valittu. En ollut tarpeeksi mitään. Olin liian hiljainen, liian kömpelö, liian erilainen. Opin piiloutumaan oman olemukseni sisälle. Pidin hengitystäni, ettei kukaan huomaisi minua. Pelkäsin katsekontaktia,…
-
Palmusunnuntai- perinteet ja nykyaika
Palmusunnuntai – kuinka perinteet elävät ja muuttuvat sukupolvien mukana Palmusunnuntai. Sana, joka saa minut palaamaan lapsuuden keväisiin sunnuntaiaamuihin, jolloin pieni noidaksi pukeutunut tyttö koputteli ovia virpomisloruaan toistaen. Essu hulmusi, vanhat kumisaappaat lonksuivat jaloissa, poskissa punaiset pisteet ja päässä kukallinen huivi. Luuta toisessa kädessä ja virpomisvitsoja toisessa – se oli meidän käsitys pääsiäisnoidasta. Ja voi sitä…
-
Tulipalon muistot pienen lapsen silmin
Mä muistan sen yön, vaikka haluaisin unohtaa. Se oli kamalin yö, mitä oon ikinä kokenut. Mä olin jo nukahtanut omaan sänkyyn, ja kaikki oli ihan tavallista. Mutta sitten äiti huusi mun nimeä. Äiti nosti mut ikkunalle ja isi laski mut alas. Kaikki oli niin kirkasta, että melkein sattui silmiin, ja niin kuumaa, että mun oli…