💛 Erityislapsiperheen arki – 5 hetkeä, jotka pelastavat päivän (vaikka äiti unohtaa itsensä)
Avainsanat: erityislapsiperheen arki, ADHD lapsi arki, uupunut äiti, neljän lapsen äiti, arki lasten kanssa, äidin jaksaminen
Meidän arki on äänekäs 🔊, katkonainen 🔄 ja välillä täysin hallitsematon 😅. Meillä on neljä lasta, ja jokainen heistä on täysin omanlaisensa. Yhdellä on ADHD, joka näkyy vauhtina, isoina tunteina ja siinä, että kaikki tapahtuu nyt eikä kohta. Toinen tarvitsee jatkuvaa ohjausta, muistuttamista ja kädestä pitäen tekemistä. Kolmas elää vahvaa uhmaikää ja haluaa juuri sen lelun, joka ei ole hänen 🙃. Ja neljäs, meidän pieni vauva 👶, haluaa syliä – usein samaan aikaan kun kaikki muutkin tarvitsevat jotain.
Ja minä? Minä juon kahvia, joka on aina kylmää ☕, unohdan syödä 🍞 ja mietin iltaisin, pesinkö edes hampaat. Yritän olla jokaiselle lapselle juuri se, mitä hän tarvitsee, vaikka välillä tuntuu, että en pysy edes omien ajatusteni mukana. Silti tämän kaiken keskellä on hetkiä, jotka pelastavat koko päivän.
💛 1. Kun lapsi onnistuu (vaikka pieni juttu)
Se ei ole iso asia muiden silmissä, mutta minulle se on. Kun lapsi pukee itse 👕, muistaa mitä piti tehdä 🧠 tai pysähtyy hetkeksi ennen kuin tunne räjähtää 💥, se tuntuu valtavalta. Nämä hetket eivät tule helposti, ja siksi ne merkitsevät niin paljon. Niissä näkyy yritys, kasvu ja kaikki se työ, mitä arjessa tehdään joka päivä. Silloin ajattelen hiljaa mielessäni: me mennään eteenpäin, pienin askelin – mutta mennään silti.
😂 2. Kun joku nauraa – ja kaikki kevenee hetkeksi
Keskellä kaaosta joku sanoo jotain ihan älytöntä, toinen alkaa nauraa ja yhtäkkiä huomaan itsekin nauravani. Se on sellaista naurua, joka tulee väkisin ja yllättää. Hetki sitten joku ehkä itki tai suuttui, mutta nyt kaikki kevenee hetkeksi. Se ei poista vaikeuksia, mutta se katkaisee kierteen. Ja joskus se yksi nauru riittää kantamaan pitkälle.
🧸 3. Kun sisarukset löytävät toisensa
On hetkiä, jolloin riidat unohtuvat yhtä nopeasti kuin ne alkoivat. Joku menee silittämään toista, joku naurattaa ja joku hakeutuu viereen ilman mitään erityistä syytä. Se on sellaista hiljaista yhteyttä, jota ei voi pakottaa. Katson sitä sivusta ja ajattelen: tässä se on. Kaiken keskellä he oppivat olemaan toisilleen tärkeitä, omilla tavoillaan.
👶 4. Kun vauva katsoo minua
Vauva ei tiedä kiireestä, diagnooseista tai siitä, kuinka monta asiaa on kesken. Hän katsoo minua kuin kaikki olisi hyvin. Siinä katseessa ei ole vaatimuksia, vain luottamus. Ja siinä hetkessä minä pysähdyn, hengitän ja muistan, että vaikka arki on raskasta, meillä on silti kaikki tärkeä tässä.
☕ 5. Kun päivä päättyy
Kun ilta tulee ja talo hiljenee, joku nukkuu, joku hengittää rauhallisesti ja kukaan ei enää tarvitse mitään juuri sillä hetkellä. Istun ehkä hetken paikallani, usein se sama kahvikuppi kädessä – edelleen kylmänä. Olen väsynyt, joskus ihan loppu. Mutta ajattelen silti: tämä päivä oli raskas, mutta me selvittiin siitä. Ei täydellisesti, ei suunnitelmien mukaan, mutta yhdessä.
💬 Lopuksi
Erityislapsiperheen arki ei ole helppoa. ADHD ja muut haasteet kulkevat mukana joka päivä, näkyen keskeytyksinä, isoina tunteina ja jatkuvana ohjaamisen tarpeena. Kun lapsia on neljä, se tarkoittaa, että äiti jakautuu moneen suuntaan yhtä aikaa. Ja usein – ehkä liian usein – äiti unohtaa itsensä.
Unohtaa syödä, unohtaa levätä ja unohtaa, että hänkin tarvitsee huolenpitoa. Ja silti rakastaa jokaista lastaan yksilönä 💛, näkee heidän vahvuutensa ✨ ja yrittää joka päivä uudelleen, vaikka väsyttää.
Tämä ei ole täydellistä. Tämä on välillä raskasta. Mutta tämä on myös täynnä rakkautta. Ja niiden pienten hetkien ansiosta tämä ei ole pelkkää selviytymistä – tämä on meidän elämää. 💛

Vastaa