Äitiyden peili 🪞

Äitiys on ehkä elämän suurin peili. Se näyttää meille ne kohdat, joissa olemme vahvimmillamme – mutta myös ne, joissa horjumme. Moni äiti tuntee riittämättömyyttä. Kuinka paljon pitäisi jaksaa? Kuinka paljon pitäisi antaa? Kuinka paljon pitäisi hymyillä, vaikka sisällä väsyttää?


—

Siivous lohtuna 🧹

Minun arkeni on joskus kuin kahden ääripään tanssia. Olen väsynyt, mutta rakastan. Pakenen yksinäisyyttäni ja surkeuttani siivoamiseen. Kun pyyhin pölyjä ja järjestelen sohvatyynyjä, saan hetken hengittää. Se on minulle kuin lääkettä – robottimaista toistoa, joka kuitenkin rauhoittaa.

Meidän kotimme lattiat eivät tunne roskia, pölypallot eivät saa sijaa. Koti on kaunis ja tunnelmallinen, ulospäin se näyttää järjestyksen keitaalta.


—

Ulkoa kaunis, sisältä kaaos 🌪️

Mutta kun avaan kaapin oven, todellisuus paljastuu. Tavarat pursuavat, hyllyt ovat täynnä sekavuutta. Ulkokuori pettää – ulkoa kaunis, sisältä kaaos. Ja niin on joskus minunkin mieleni.

Unohdan kaiken heti, en löydä tavaroita mistään. Niin kuin ne kadonneet esineet, olen välillä myös itse hukassa.


—

Läsnäolon tavoite 🤗

Minun tavoitteeni on, että kotityöt ovat tehty ennen kuin lapset tulevat kotiin. Silloin voin olla heille läsnä – vaikka se tarkoittaisi vain yhdessä pötköttelyä sohvalla elokuvan merkeissä. Ja se on paljon enemmän kuin miltä se ehkä ulospäin näyttää.

Joskus, kun aurinko paistaa ja olen saanut ottaa pienet päiväunet, pyrin lähtemään ulos lasten kanssa. Tänään ajattelin viedä heidät leikkipuistoon. Käymme myös kerran viikossa uimassa, ja olen tavattoman ylpeä siitä, että lapseni on oppinut uimaan. Se antaa myös minulle vapautta liikkua vedessä ja helpottaa kipuja, joita muuten kannan mukanani.


—

Huono omatunto ja harmi 🌧️

Silti poden huonoa omaatuntoa, koska en aina jaksa tarpeeksi. Kesä meni paljolti huonovointisena kotona, emmekä olleet niin paljon ulkona kuin olisin toivonut. Harmi on kova ja se painaa mieltä.

Mutta ehkä on muistettava, että lapselle rakkaus ei mittaudu retkien määrässä, vaan siinä, että hänellä on syli, johon voi palata.


—

Rakkauden voima ❤️

Sisälläni oleva rakkaus lapsiin saa minut joskus myös romahtamaan. Se on niin voimakasta, että sydän ei aina tunnu kestävän.

Rakastan olla heidän lähellään, pörröttää tukkaa ja kuulla heidän päivästään. Heidän naurunsa saa minut onnelliseksi, heidän itkunsa saa minut pakahtumaan surusta. Rakastan sitä, kun he käpertyvät kainalooni ja antavat haleja.

Ja vaikka kuinka syyllisyys ja suru painavat, lapset tekevät elämästäni niin paljon paremman – vaikka se ei aina helppoa olekaan.


—

Keskeneräisyys sallittua 🌱

Se kaikki heijastaa sitä, että sisälläni on sotku, jota en osaa aina kohdata. On helpompi lakaista näkyviltä, pitää pinnat puhtaana ja kauniina, jotta maailma näkee sen mitä haluan näyttää. Mutta sisäiset kaapit jäävät täyteen.

Ehkä juuri siinä piilee yksi äitiyden syyllisyys: pelko siitä, että jos joku näkisi sisäisen sekamelskan, en enää riittäisi.

Mutta lapsi ei katso kaappeihin. Lapsi ei välitä, onko tavarat järjestyksessä vai pursuaako hyllyiltä kaaos. Lapsi katsoo minua. Hän näkee äidin, joka rakastaa – väsyneenäkin. Ja se riittää.

Syyllisyyden sijaan yritän opetella lempeyttä itseäni kohtaan. Koska ehkä äitiys onkin sitä, että uskaltaa olla keskeneräinen. Että voi olla samaan aikaan sekä siisti että sotkuinen, sekä väsynyt että rakastava. Että voi olla hukassa, mutta silti kotona omassa syliään.

Koska lopulta, se todella riittää. 💛


—

Pieni pysähdys sinulle, äiti ✨

Milloin viimeksi pysähdyit ja annoit itsellesi luvan olla keskeneräinen?

Oletko joskus pitänyt ulkoista järjestystä suojana sisäiseltä kaaokselta?

Mitä lapsesi rakastaisi sinussa, vaikka kaapit olisivat sotkussa ikuisesti?