Palmusunnuntai – kuinka perinteet elävät ja muuttuvat sukupolvien mukana

Palmusunnuntai. Sana, joka saa minut palaamaan lapsuuden keväisiin sunnuntaiaamuihin, jolloin pieni noidaksi pukeutunut tyttö koputteli ovia virpomisloruaan toistaen. Essu hulmusi, vanhat kumisaappaat lonksuivat jaloissa, poskissa punaiset pisteet ja päässä kukallinen huivi. Luuta toisessa kädessä ja virpomisvitsoja toisessa – se oli meidän käsitys pääsiäisnoidasta. Ja voi sitä iloa, kun sai palkaksi suklaamunia tai irtokarkkeja. Muistan vieläkin sen suuren muovipussillisen pääsiäismunia, joka kesti monta päivää – ellei viikkoa – nautiskella.

Lapsuuden pääsiäinen oli täynnä taikaa. Ei meillä silloin puhuttu pääsiäispupuista – meille noita toi munat, ja pääsiäiskoristeita tehtiin itse paperista, höyhenistä ja silkkipaperista. Niitä ripustettiin ympäri kotia, ja jokaisessa koristeessa oli omanlainen tunnelmansa.

Nyt aikuisena huomaan, kuinka eri tavalla pääsiäinen näyttäytyy. En itse ehdi tai jaksa panostaa lasten pääsiäiseen samalla tavalla kuin omassa lapsuudessa se koettiin. Lapsetkin ovat vielä pieniä – ja poikia – joten noidaksi pukeutuminen ei ole samalla tavalla ”juttu”. Päiväkodissakin perinteet menevät nopeasti ohitse, eikä niihin juuri syvennytä, ehkä siksi ettei pienet vielä oikein ymmärrä mistä on kyse.

Mutta tänä palmusunnuntaina päätin, että virpominen kuuluu meidän pääsiäiseen. Ja olihan se ilo nähdä: leveitä hymyjä, vähän jännitystä, pieniä jalkoja pihan poikki juoksemassa. Nuorinkin, joka ei vielä oikein ymmärtänyt mistä on kyse, heilutti virpomisvitsaa innolla ja oli menossa mukana – hymy huulillaan.

Tämä päivä oli juuri sellainen, joka jää mieleen. Hyvän mielen päivä. Vaikka koristeiden askartelu ja vihtojen tekeminen veivätkin iltamyöhään, oli se kaiken sen arvoista. Lapset oppivat tänään ehkä ensimmäisen kerran, mitä virpominen tarkoittaa – ja minä sain muistella, miltä se tuntui lapsena.

Perinteet muuttuvat, mutta ne voivat silti jatkua. Ne voivat näyttää erilaisilta, tulla eri muodossa ja eri hengessä. Mutta kun ne tuovat yhteen, herättävät muistoja ja luovat uusia, ne elävät edelleen – sukupolvesta toiseen.