❤️ Äiti, älä puhu itsestäsi noin – minä kuuntelen
”Äiti, miksi sä sanot noin?”
Äiti.
Saanko kysyä yhtä juttua? Miksi sä sanot itsestäsi niin rumasti?
Mä kuulen, kun sä sanot olevasi lihava. Mä kuulen, kun sä sanot olevasi huono äiti. Mä kuulen, kun sä sanot olevasi huono äiti.
Mä kuulen, kun sä sanot, ettet osaa mitään. Mä kuulen, kun sä huokaat peilin edessä. Mä kuulen, kun sä pyydät anteeksi, että koti on sotkuinen tai että et ole jaksanut.
Ja tiedätkö mitä mä mietin?
Jos mun maailman tärkein ihminen puhuu itsestään noin…
Kuuluuko munkin puhua itselleni niin?
❤️ Äiti, mä en näe samoja asioita kuin sä
Äiti, mä en näe niitä kiloja, joista sä puhut.
En mä laske ryppyjä.
Enkä mä välitä, onko sulla meikkiä tai onko tukka vähän sekaisin.
Mä näen sen, että sä tiedät, mikä pehmolelu pitää ottaa kainaloon, kun on paha mieli.
Mä näen kädet, jotka silittää hiuksia. Mä näen sylin, johon voi tulla, kun pelottaa.
Mä näen ihmisen, jonka vieressä on turvallinen olla.
Ja tiedätkö mitä? Mun mielestä sä olet kaunis.
Koska sä olet mun äiti.
❤️ Äiti, mä uskon sua
Kun sä sanot olevasi huono, mä uskon sua. Kun sä sanot, ettet osaa mitään, mä uskon sua.
Koska sä olet mun sankari. Ja sankareita uskotaan.
Mutta tiedätkö mitä mä haluaisin uskoa?
Mä haluaisin uskoa, että sä olet hyvä.
Että sä olet tärkeä. Että sä olet rakastettu. Että sun ei tarvi pyytää anteeksi sitä, että sä väsyt.
Että sun ei tarvi olla aina iloinen. Että susta saa pitää silloinkin, kun sulla on huono päivä.
Koska mä tykkään susta ihan tämmöisenä.
❤️ Älä puhu mun äidistä pahasti
Äiti, mä opin sulta koko ajan.
Mä opin sanomaan kiitos. Mä opin halaamaan.
Mä opin pyytämään anteeksi. Mutta mä opin myös katsomalla.
Ja tiedätkö mitä?
Mä en tykkää, kun sä puhut mun äidistä pahasti.
Koska mä rakastan sitä.
Ja se äiti, josta sä puhut pahasti…
Se olet sinä.
❤️ Kun mä olen iso
Äiti, kun mä joskus olen iso, mä haluaisin katsoa itseäni peilistä ja sanoa itselleni kivoja asioita.
Mutta joskus mua vähän pelottaa.
Mitä jos mä opin sulta, että itseään kuuluu moittia?
Mitä jos mäkin löydän peilistä vain virheitä?
Mitä jos mäkin pyydän anteeksi sitä, että olen väsynyt?
Mitä jos mäkin ajattelen, etten ole tarpeeksi hyvä?
Mä en halua sitä.
Mä haluan oppia sulta, että ihmiselle saa olla lempeä. Että myös itselleen saa antaa anteeksi.
❤️ Mä en tarvitse täydellistä äitiä
Mä en tarvitse täydellistä kotia.
En hienoja vaatteita. En sitä, että jaksat aina.
En sitä, että kaikki on aina hyvin.
Mä tarvitsen sut. Mä tarvitsen halauksen. Mä tarvitsen iltasuukon.
Mä tarvitsen sen, että joskus nauretaan yhdessä. Ja sen, että sä olet siinä.
Koska tiedätkö mitä?
Mun mielestä sä olet ollut ihan hyvä äiti koko ajan.
❤️ Miksi kirjoitin tämän?
Rehellisesti sanottuna tämän tekstin kirjoittaminen sattui.
Koska tunnistin siitä itseni.
Olen puhunut itselleni rumasti niin kauan, etten aina edes huomaa sitä.
Olen katsonut peiliin ja nähnyt virheitä. Olen pyytänyt anteeksi väsymystäni.
Pyytänyt anteeksi sotkuista kotia. Pyytänyt anteeksi sitä, etten aina jaksa.
Pyytänyt anteeksi keskeneräisyyttäni.
Ja samalla olen alkanut miettiä jotain, mikä pysäyttää minut yhä uudelleen.
Kuka kuuntelee?
Ne pienet korvat, jotka kuulevat kaiken.
Tämä teksti ei ole lapseni kirjoittama.
Mutta tämä on kirjoitettu sellaisena, kuin kuvittelen lapsen sydämessään ajattelevan.
Koska en usko, että lapsi katsoo meitä samalla armottomuudella kuin me itse katsomme itseämme.
Lapsi ei rakasta meitä siksi, että koti on siisti.
Ei siksi, että olemme oikean kokoisia. Ei siksi, että jaksamme aina.
Lapsi rakastaa, koska olemme hänen äitinsä.
Ja ehkä tämän tekstin tarkoitus on muistuttaa meitä aikuisia yhdestä tärkeästä asiasta.
Lapset kuulevat, miten puhumme itsestämme.
Ja jonain päivänä heidän sisäinen äänensä saattaa kuulostaa hyvin paljon meidän omaltamme.
Minä en halua opettaa lapsilleni täydellisyyttä.
Haluan opettaa heille armollisuutta. Haluan, että he oppivat kohtelemaan itseään lempeästi.
Mutta sitä ennen minun täytyy opetella samaa itse.
En kirjoittanut tätä siksi, että osaisin jo. Kirjoitin tämän siksi, että opettelen.
Ja ehkä joku muukin tarvitsee tämän muistutuksen.
Ehkä lapseni eivät koskaan muista, kuinka paljon arvostelin itseäni.
Mutta minä toivon, etteivät he koskaan opi tekemään sitä itselleen. ❤️
Vastaa