Vanhemmuus ei ole rooli. Se ei ole tehtävälista eikä mikään saavutettava päämäärä. Vanhemmuus on matka, joka alkaa sydämestä ja kulkee läpi elämän jokaisen kolkan – sen helpot ja vaikeat, kirkkaat ja sameat. Vanhemmuus on elämäni suurin rakkaustarina – raaka, kaunis, repivä ja eheyttävä.

Tunteiden vuoristorata

Vanhemmuus on tunteiden vuoristorata. Se heittää ylös ja alas sellaista vauhtia, että joskus ei pysy edes kyydissä. Olen kokenut hetkiä, jolloin olen purskahtanut nauruun keskellä kaaosta – koska lapseni on sanonut jotakin niin vilpitöntä, niin oivaltavaa, että koko maailma kirkastui.

Mutta olen kokenut myös hetkiä, jolloin itkin yksin keittiön lattialla, koska en enää tiennyt, riitänkö. Olen huutanut tyhjälle huoneelle, kun mikään ei mennyt niin kuin piti. Olen väsynyt niin, että sielu tuntui raskaalta. Ja sitten – olen katsonut lastani, hänen silmiään, ja muistanut miksi.

Rakkaus, jota ei voi ymmärtää ennen kuin sen tuntee

En tiennyt, että sydän voi olla näin täynnä. Rakkaus lapseen ei ole romanttista tai kevyttä. Se on syvää, kipeää, juurtunutta. Se on sellaista rakkautta, joka pelottaa – koska se on niin suuri, ettei siihen mahdu pelkkä onni. Siihen mahtuu myös pelko, menetys, kaipaus, toivo ja syvä huoli.

Muistan vieläkin, miltä tuntui pitää lastani sylissä ensimmäistä kertaa. Pienet sormet, jotka tarttuivat vaistomaisesti. Katse, joka näki minut kokonaan. Se hetki muutti kaiken. Siinä hetkessä lakkasin olemasta vain minä – ja aloin olla joku toiselle. Se oli alku jollekin niin suurelle, ettei sille ole edes nimeä.

Yksinäisyys rakkauden keskellä

Vaikka rakastan lapsiani enemmän kuin mitään, vanhemmuus on myös yksinäistä. Kukaan ei oikeasti näe kaikkea, mitä annan. Kukaan ei tunne syyllisyyttä puolestani, kun en ehdi leikkiä, kun joudun sanomaan ei, kun menetän malttini.

Vanhemmuus on usein näkymätöntä työtä – sellaista, jossa sydän on pöydällä koko ajan, mutta kukaan ei välttämättä huomaa. Olen kantanut huolia hiljaa, hymyillyt vaikka sydän särkyi, ja tehnyt päätöksiä, jotka painoivat öisin.

Mutta silti, kaiken sen keskellä, en vaihtaisi pois mitään.

Hetket jotka jäävät sydämeen

Kaikkein eniten vanhemmuudessa muistuu mieleen ne pienet hetket. Kun lapsi kuiskaa ”sä oot maailman paras äiti.” Kun silmät loistavat, koska yhdessä keksittiin uusi leikki. Kun pieni käsi etsii omaani pimeässä. Kun ääni oven takaa sanoo ”hyvää yötä, rakas.”

Nuo hetket – ne eivät kestä ikuisesti, mutta ne jäävät. Ne jäävät ihon alle, sydämeen, muistoihin, uneen.

Vastuu joka muuttaa kaiken

En ole enää vain vastuussa itsestäni. Olen vastuussa lapsistani – heidän turvastaan, siitä miten he oppivat katsomaan maailmaa, keitä he uskovat olevansa. Olen heidän peilinsä. Se on pelottavaa. Se on valtava kunnia.

Joskus pelkään, että teen virheitä. Itse asiassa tiedän, että teen. Mutta yritän rakastaa niin hyvin kuin osaan. Yritän pyytää anteeksi. Yritän näyttää, että vanhemmuus ei ole täydellisyyttä – se on jatkuvaa oppimista, yritystä, läsnäoloa.

Rakkaus, joka ei katoa koskaan

Vanhemmuus on minulle rakkautta, joka ei katoa. Ei edes silloin, kun ovet paiskataan. Ei edes silloin, kun on hiljaisuus, joka sattuu. Ei edes silloin, kun lapset kasvavat isoiksi ja maailma vie heitä pois sylistä.

Minun rakkauteni kulkee heidän mukanaan aina. Ja vaikka joskus kompuroin, vaikka joskus väsyn – minä olen tässä.

Aina.

—

Oletko vanhempi? Millaisia tunteita vanhemmuus sinussa herättää? Jaa ajatuksiasi kommentteihin – joskus vain se, että tietää toisenkin kokevan samoja asioita, voi keventää sydäntä.

Vanhemmuus on… (tai voi olla, riippuen säästä ja kahvin määrästä):

• Rakkauden ja raivon vuoristorataa – ilman turvavyötä

• Viiden tunnin unia ja kahdeksan tunnin pyykkiä

• Sitä, kun löydät suklaanpalasen sängystä ja et tiedä pitäiskö syödä se vai itkeä

• Ääneen lausuttuja uhkauksia: ”Jos ette nyt rauhotu, niin… niin… mä meen itse nurkkaan!”

• Jatkuvaa itsensä syömistä – ja välillä myös lautasten nuolemista kun ruoka meni liian hyvin kaupaksi

• Sitä, kun mietit, että miten joku näin pieni voi pitää näin kovaa ääntä ja näin suurta valtaa

• Suunnitelmia, jotka menee uusiksi, koska joku laittoi sukkahousut päähän ja katosi parvekkeelle

• Sitä, että itkettää kun joku sanoo: ”Äiti, sä oot niin lämmin”

• Lounaita, jotka koostuu ylijääneistä nakinpätkistä ja lasten hylkäämistä kurkkuviipaleista

• Sitä, että tunnet olevasi maailman tärkein – ja samalla maailman huonoin – joskus saman minuutin aikana

• Pissat housussa – joko lapsella tai sinulla, naurusta

• Sitä, että syöt omat tunteesi ja lapsen loput jäätelöstä

Loppujen lopuksi: ehdotonta, hullua, rehellistä, pyhää rakkautta, jota ilman elämä ois aika latteeta, niin kuin kahvi ilman sokeria Ilomantsissa.



—

Lopuksi:
Vanhemmuus on meille kaikille vähän erilainen matka, mutta yksi asia on varma: jos rakastat, jos yrität, jos nouset aina uudestaan – sä teet sen jo nyt paremmin kuin uskotkaan.

Tällaisilla mietteillä viikonloppuun, hyvää viikonloppua kaikille, ja anteeksi vähäisten kirjoitusten, elämässä tulee välillä uusia haasteita vastaan, niin hyviä kuin huonojakin 🥰

Vaikka välillä vanhempana väsyy, niin henkisesti kuin fyysisesti, nää lapset antaa niin moninverroin iloa ja rakkautta elämään, ja sen tarkoituksen 🥰 se miten lapset ottaa maailman vastaan, ovat kiinnostuneita kaikesta, kasvaavat ja kehittyvät koko ajan, ja kaikki vielä ihan erilaisiksi, omilla heikkouksillaan ja vahvuuksillaan.